Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 28.01.2025/Pykälä 8


Täyttölupa kahdelle (2) varhaiskasvatuksen opettajalle toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.3.2025 alkaen

 

TL 28.01.2025 § 8     

5/01.01.01.00/2025       

 

Täyttölupa haetaan kahdelle (2) varhaiskasvatuksen opettajalle toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään. Yhteen varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään sisältyy toimiminen varhaiskasvatuksen resurssiopettajana ja toiseen tehtävään sisältyy toimiminen varhaiskasvatuksen ohjaavana opettajana sekä valmistavan opetuksen opettajana. Opettajien tehtäviin ei sisälly työskentelyä pysyvästi tietyn lapsiryhmän opettajana.

 

Valmistavan opetuksen opettaja on toiminut hankerahoituksella, joka on nyt päättynyt. Opettaja työskentelee kansainvälisten lasten suomen kielen oppimisen tukena, tekee tiivistä yhteistyötä heidän perheidensä kanssa sekä ohjaa henkilöstöä lasten suomen kielen opettamisessa. Tarvetta valmistavan opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään on tällä hetkellä, mutta ei kokoaikaisesti.  Tämän vuoksi tähän opettajan tehtävään voidaan yhdistää ohjaavan opettajan tehtävät. Ohjaavan opettajan tehtävänä on ohjauksellisen tuen antaminen päiväkotien henkilöstölle pedagogisen työskentelyn ohjaamiseksi, tukemiseksi ja vahvistamiseksi. Tehtävää on hoidettu osa-aikaisesti 8/2022 asti, koska siihen on sisällytetty myös toimiminen Jyvälänpuiston ja Särkelän päiväkotien varajohtajana. Varhaiskasvatuksen ohjaavan opettajan tehtävää tekevä päiväkotien varajohtaja siirtyy kokoaikaisesti Jyvälänpuiston päiväkodin apulaisjohtajan tehtävään helmikuussa 2025.

 

Päiväkotien henkilöstön sijaisina toimivat varahenkilöt, jotka ovat varhaiskasvatuksen lastenhoitajia. Lastenhoitajat sijaistavat myös varhaiskasvatuksen opettajia ja vastaavat silloin myös opettajille kuuluvista vastuista ja tehtävistä. Sijaisuuksiin ei ole saatu varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuutta täyttäviä henkilöitä.

 

Päiväkodeissa on herännyt tarve siihen, että varhaiskasvatuksen opettajan poissaolojen aikana tehtävästä vastaisi opettaja. Varhaiskasvatuksen resurssiopettajan tehtävään sisältyisi ensisijaisesti toimiminen opettajien sijaisena Särkelän ja Jyvälänpuiston päiväkodeissa. Tämän myötä taataan se, että opettajan sijaisena toimii opettaja, jonka tehtävään sisältyy varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden sekä esiopetuksen perusteiden ja paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman ja esiopetussuunnitelman mukaisen pedagogiikan toteuttaminen.

 

Sijaisena toimimisen lisäksi resurssiopettajan tehtävään sisältyy yhteisopettajuutta lapsiryhmässä.

 

Varhaiskasvatuksen opettajien tehtävät sisältyvät v. 2025 talousarvioon ja henkilöstösuunnitelmaan.

 

Oheisena varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänkuvaus.

 

Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä.

 

Valmistelija Vs. varhaiskasvatuspäällikkö Marja-Leena Karjalainen, 040 861 6486

 

Esittelijä Vt. tulevaisuusjohtaja Tervonen Ilpo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta päättää myöntää luvan kahden varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän täyttämiseen 1.3.2025 alkaen toistaiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Varhaiskasvatus

 Henkilöstöpalvelut