Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 28.01.2025/Pykälä 4


Ympäristöterveyslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta

 

YTLTK 28.01.2025 § 4     

695/00.00.01.01/2022       

Koillis-Lapin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue on aloittanut toimintansa neljän kunnan yhteistoiminta-alueena 1.1.2013.

1.1.2023 alkaen organisaatio on siirtynyt Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymältä Kemijärven kaupungin vastuulle.

 

Voimassa olevan yhteistoimintasopimuksen 3§:n mukaan ympäristöterveyslautakunnan asettaa Kemijärven kaupunginvaltuusto toimikaudekseen. Lautakunnassa on neljä jäsentä. Jokainen sopimuskunta nimeää lautakuntaan yhden jäsenen ja yhden varajäsenen. Ympäristöterveyslautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kahden vuoden välein vuorotellen jokaisesta kunnasta.

 

Puheenjohtajana on uudessa vastuukuntaorganisaatiossa 2023-2024 toiminut YTLTK 23.1.2023 § 3 mukaisesti Kemijärven Matti Torvinen ja varapuheenjohtajana Pelkosenniemen Tero Luoma-aho.
 

Kemijärven kaupunginhallitus on 18.11.2024 § 327 ympäristöterveyslautakunnan perustellun esityksen mukaisesti (YTLTK 4.11.2024 § 70) esittänyt kunnille yhteistoimintasopimuksen muuttamista siten, että vastuukunta Kemijärvellä olisi pysyvä puheenjohtajuus lautakunnassa, varapuheenjohtajuus kiertäisi kahden vuoden välein aiemmin sovitun aakkosjärjestyksen mukaan. Muutos tulisi voimaan 1.1.2025.

Esitys on hyväksytty Sallan kunnanvaltuustossa 9.12.2024 § 42. Sopimusmuutoksen käsittely on Savukoskella ja Pelkosenniemellä kesken, siten, että molempien kuntien kunnanhallitukset ovat esittäneet valtuustoille sopimuksen hyväksymistä (Savukoski: 18.12.2024 § 226 ja Pelkosenniemi: 4.12.2024 § 456), mutta tulevien valtuustojen kokousajankohta ei ole toistaiseksi tiedossa.

 

Valmistelija Ympäristöterveysjohtaja Hanna Nurmi, 0400 392 136

 

Esittelijä Ympäristöterveysjohtaja Nurmi Hanna Kemijärvi

 

Päätösehdotus Ympäristöterveyslautakunta päättää jatkaa nykyisellä puheenjohtajistolla kuluvan kuntavaalikauden loppuun saakka, jotta sopimusmuutos ehditään käsitellä ao. kuntien valtuustoissa ja saa lainvoiman.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.