Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 29.01.2025/Pykälä 4


# Tuloslaskelma 23.1.2025

Katsaus käyttötalouden 2024 tilinpäätösennusteeseen

 

LLJ 29.01.2025 § 4     

612/02.02.00/2023       

 

Tilapalvelut liikelaitoksen tilinpäätös vuodelta 2024 valmistuu alkuvuoden 2025 aikana. Toimitusjohtaja tuo kuitenkin johtokunnalle jo tammikuussa tiedossa olevat käyttötalouden tiedot. Toteumaraportti on ajettu tilanteessa 23.1.2025. Niin toimintatuottoihin kuin toimintakuluihin tulee vielä henkilöstökulujen sekä osto- ja myyntireskontran kautta muutoksia, jotka vaikuttavat lopullisiin toteumalukuihin.

 

Käyttötalouden tuloslaskelman 23.1.2025 mukaisesti on toimintakatteeksi muodostunut 1 317 116 euroa. Toimintakate muodostuu toimintatuottojen 8 379 496 ja toimintakulujen 7 062 380 erotuksena. Toimintakatetavoite vuodelle 2024 oli 800 000 euroa, jolloin toteuma raportointilanteessa on 517 116 parempi.

 

Toimintakatetavoitetta parempaan tulokseen on selkeimmin vaikuttaneet seuraavat talousarvioon liittyvät seikat (pyöristys lähimpään tuhanteen):

 

      Vuokratuotot, + 158 000 euroa

      Henkilöstökulut, -189 000 euroa

      Sähkö, -348 000 euroa

 

Toimitusjohtaja analysoi tuloslaskelmaa tarkemmin asian käsittelyn yhteydessä.

 

Tilapalvelut liikelaitoksen tuloslaskelma 01.01.2024 – 31.12.2024 raportointi tilanteessa 23.1.2025 liitteenä 1.

 

Valmistelija Liikelaitoksen toimitusjohtaja Esa Pöyliö, 040 610 9738

 

Esittelijä Liikelaitoksen toimitusjohtaja Pöyliö Esa Kemijärvi

 

Päätösehdotus Liikelaitoksen johtokunta merkitsee tiedoksi tilinpäätösennusteeseen 2024 liittyvän tilannekatsauksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.