Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/announcements&show=30

Kuulutus 2022/61

Sairaanhoitajia kotisairaalaan ja varahenkilöstöön jatkuvana hakuna

Hieman alle 7200 asukkaan kaupungissa on helppo elää mukavan vilkasta, mutkatonta arkea. Kemijärvi tarjoaa erinomaiset harrastusmahdollisuudet koko perheelle muuallakin kuin luonnossa, uimahallista ja jäähallista kulttuurikeskukseen ja musiikkiopistoon. Opiskellakin voi ylioppilaaksi tai ammattiin asti.

Jos jostain syystä tulee tarve käydä etelämmässä, pääset suoralla junayhteydellä sujuvasti Helsinkiin asti ja takaisin. Autoa sen sijaan et täällä asuessasi välttämättä tarvitse, sillä pienen kaupungin keskustassa monipuoliset palvelut ovat kävelymatkan päässä. Jos kuitenkin autoilet, työmatkojasi tai kauppareissujasi eivät ruuhkajonot rasita.

Elämänlaatua parantaa sekin, että Kemijärvellä kaikki mitä tulee ei mene asumiseen, vaan rahaa jää myös elämiseen – ja silti täällä on mahdollista asua ruuhka-Suomea väljemmin.

Omannäköisen onnentunteen täyttämää elämää nyt tarjolla vuoden 2022 talvikaupungissa

 

SAIRAANHOITAJILLE

jatkuvana hakuna toistaiseksi tai sopimuksen mukaan. Sairaanhoitajat palkataan hakuaikana sopivan hakijan löytyessä.

Sairaanhoitaja kotisairaalassa:

Kotisairaala tarjoaa sairaalatasoista, lyhytaikaista hoitoa potilaan kotona ja poliklinikalla. Pääasialliset potilasryhmät ovat infektiopotilaat ja palliatiivisen hoidon potilaat. Kotisairaala toteuttaa esimerkiksi suonensisäistä antibioottihoitoa, nesteytys- ja ravitsemushoitoa ja kipua lievittävää hoitoa.

Työ on itsenäistä tiimityötä. Työ edellyttää valmiutta itsenäiseen päätöksentekoon, joustavuutta ja hyviä yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoja sekä kokemusta akuuttihoitotyöstä ja hoidon tarpeen arvioinnista. Työ on 2-vuorotyötä. Työ edellyttää ajokorttia.

Sairaanhoitaja varahenkilöstössä:

Varahenkilöstön sairaanhoitajat sijaistavat äkillisissä poissaoloissa mm. terveyskeskuksen vuodeosastolla, avovastaanotolla tai kotihoidossa tarpeen mukaan. Työ edellyttää vahvaa ammatillista osaamista hoitotyössä, hyvää paineensietokykyä ja valmiutta työskennellä erilaisissa toimintaympäristöissä. Työ edellyttää ajokorttia ja mielellään myös oman auton käyttömahdollisuutta.

Toivomme hakijalta hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyötaitoja sekä kykyä toimia yksin että osana moniammatillista tiimiä.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan. Valinnassa noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työnantajana Kemijärven kaupunki on savuton.

Tehtävien kelpoisuusehdot määräytyvät asetus (559/94) terveydenhuollon ammattihenkilöistä mukaisesti.

Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valitsemisesta toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n ja 48 a §:n mukaisia rokotussuojia. Hakemuksia ei palauteta.

Hakemus toimitetaan 30.11.2022 klo 15 mennessä Kuntarekryyn (työavain 464462) tai Kemijärven kaupungin kirjaamon osoitteeseen Kemijärven kaupungin kirjaamo, PL 5, 98101 Kemijärvi tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@kemijarvi.fi. Kuoreen tai sähköpostin osoitekenttään merkintä SH KOTIHOITO tai SH VARA.

Hakemukseen tulee liittää kelpoisuutta osoittavat todistukset, työ- ja palvelutodistukset sekä kirjaamoon toimitettavaan hakemukseen lisäksi ansioluettelo.

Ensisijaisesti toivomme hakemusta Kuntarekryyn, www.kuntarekry.fi.

Työnantajalla on käytössä henkilöstön hyvinvointietu ePassi 200 €/kalenterivuosi 1.1.2022 lukien edellytysten täyttyessä (kaupunginhallitus 1.10.2018 § 277, 11.10.2021 § 349). Kemijärven kaupungin henkilöstöllä on mahdollisuus käyttää Pyhätunturin juurella, hotelli Kultakeron alapuolella sijaitsevaa lomaosaketta edullisin vuorokausihinnoin.

Tarvittaessa tuemme ja autamme kalustetun asunnon saamisessa.

Maksamme kelpoisuusehdot täyttävälle hoitohenkilöstölle rekrytointilisää 300 €/kk kaupunginhallituksen päätöksen 19.4.2022 § 132 mukaisesti.

Lisätietoja antaa hoiva- ja hoitotyön johtaja Päivi Piisilä p. 040 480 6093 tai paivi.piisila@kemijarvi.fi.

Lähettäjä: Piisilä Päivi
Julkaistu: 02.09.2022