Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.11.2021/Pykälä 410


Perusopetuksen ja lukion rehtorin opetusvelvollisuuden tarkistaminen

 

KH 22.11.2021 § 410     

143/01.01.00.01/2021       

 

Kaupunginhallitus on perustanut perusopetuksen ja lukion rehtorin viran 13.4.2015 § 112 ja määrännyt rehtorin opetusvelvollisuudeksi 6-8 tuntia.

 

Rehtoriviranhaltijan opetustuntimäärä määräytyy kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) Osio B Yhteiset määräykset 10 § 2 mom. mukaisesti.

 

Kemijärven kaupungin yleissivistävä opetus on keskitetty yhteen koulurakennukseen Hillatien kouluun 1.8.2021 lukien. Opetuksen keskittäminen vaikuttaa osaltaan myös rehtorin työajan opetusvelvollisuuteen. Rehtorin opetusvelvollisuus määräytyy koulun palkkaperusteryhmien mukaan. Hillatien koulussa palkkaperusteryhmiä on 25, jonka mukaan rehtorin opetusvelvollisuus olisi 4-6 tuntia/viikko (OVTES, Osio B Yhteiset määräykset 10 § 2 mom.).

 

OVTES:n 2020-2021 Osio B Yhteiset määräykset 10 §:n soveltamisohjeen (voimassa 1.8.2020-31.7.2022) mukaan rehtorille voidaan määrätä opetustunteja kaksi tuntia vähemmän kuin koulun palkkaperusteryhmien määrä osoittaa, jos koulun hallinnollisen työn määrä on suuri. Lisäksi rehtorin opetustunteja ei tarvitse määrätä työjärjestykseen kiinteänä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rehtorin opetusvelvollisuus voidaan täyttää sijaisuuksina tarpeen mukaan.

 

Perusopetuksen ja lukion rehtori vastaa Kemijärven kaupungin yleissivistävän opetuksen rehtorin tehtävän lisäksi myös perusopetus- ja lukiokoulutuspalvelujen esimiehen tehtävästä, jonka vuoksi hallinnollisen työn määrän on arvoitu olevan suuri. Hillatien koulussa on vakinaista henkilöstöä yli 60 ja vaihteleva määrä määräaikaista henkilöstöä, joka osaltaan vaikuttaa hallinnollisen työn määrään.

 

Edellä mainituin soveltamisohjeen mukaan 31.7.2022 saakka ja jatkuessa 1.8.2022 lukien, on perusopetuksen ja lukion rehtorin opetusvelvollisuudeksi perusteltua määrätä kaksi tuntia OVTES:n määräystä vähemmän eli 2-4 tuntia/viikko. Opetusvelvollisuutta ei myöskään ole perusteltua määrätä kiinteäksi työjärjestykseen. Edellä mainitun soveltamisohjeen päättyessä opetusvelvollisuudeksi määrätään 4-6 tuntia/viikko palkkaperusteryhmien mukaisesti.

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo 040 587 2490

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Perusopetuksen ja lukion rehtorin opetusvelvollisuudeksi määrätään OVTES:n määräyksen ja soveltamisohjeen perusteella 2-4 tuntia/viikko 31.7.2022 saakka ja soveltamisohjeen jatkuessa 1.8.2022 lukien. Opetusvelvollisuutta ei määrätä kiinteäksi työjärjestykseen.

Soveltamisohjeen päättyessä perusopetuksen rehtorin opetusvelvollisuudeksi määrätään 4-6 tuntia/viikko.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Perusopetuksen ja lukion rehtori
Henkilöstöpalvelut