Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.11.2021/Pykälä 128


Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2022

 

KV 15.11.2021 § 128     

29/02.03.01.00/2021       

 

  

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Verohallinto

 Talouspalvelut

 

 

KH 25.10.2021 § 362   

      

 

Laissa verotusmenettelystä (1995/1558) 91 a §:ssä säädetään, että kunnan ja seurakunnan tulee ilmoittaa verohallitukselle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä tuloveroprosentin suuruus. Kunta ilmoittaa tuloveroprosentin neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella. Ellei ilmoitusta toimiteta määräajassa, verotuksessa noudatetaan edellisen vuoden veroprosentteja.

Kuntalain 111 §:n mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista.

Tuloveroprosentteja on korotettu viime vuosina seuraavasti:
vuonna 2011, 20,00 %:iin
vuonna 2014, 20,50 %:iin
vuonna 2016, 21,00 %:iin
vuonna 2018, 21,50 %:iin

Tuloveroprosentin yhden prosenttiyksikön korotuksen tulovaikutus on n. 1,0 miljoonaa euroa vuodessa ja 0,5 % korotus 0,5 milj. euroa.

Vuonna 2015 voimaan tulleen kuntalain mukaan kuntien tulee kattaa vuoden 2016 taseen kertynyt alijäämä neljässä vuodessa tai jos sitä oli yli 500 euroa/asukas, niin kuudessa vuodessa. Kemijärvellä on kattamatonta alijäämää vuoden 2020 tilinpäätöksen mukaan 2,0 milj. euroa. Kaupunki on hakenut vuodelle 2021 VM:n myöntämää kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta yhteensä 2,0 miljoonaa euroa. Päätöksiä myönnettävistä harkinnanvaraisista valtionosuuskorotuksista ei ole vielä tehty.

Tuloveroprosentin korottamista ei esitetä vuodelle 2022, koska kiinteistöveron korotuksesta saataisiin tarvittava verorahoituksen lisäys.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että tuloveroprosenttia ei koroteta vuodelle 2022.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.