Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kemijärvi 150-vuotta juhlarahaston johtokunta
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 11


Anomus Kemijärvi 150 v juhlarahastolle / Kemijärven Musiikkiyhdistys ry

 

JRAH 07.12.2021 § 11     

195/02.05.01.02/2021       

 

Kemijärven kaupungin 150 -vuotisjuhlarahaston sääntöjen mukaan juhlarahaston pääomasta ja pääoman tuotoista myönnetään johtokunnan päättämällä tavalla stipendejä kemijärveläisille opiskelijoille ja hyvinvointityötä tekeville tahoille, tuetaan kemijärveläisten vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoimintaa sekä sivistys- ja kulttuurityötä kaupungissa tekeviä tahoja kuten yhdistyksiä tai harrasteryhmiä.

Rahaston avustukset ovat haettavana kunkin vuoden marraskuun loppuun mennessä.

Kemijärven Musiikkiyhdistys ry anoo oheisliitteen mukaisella anomuksella juhalarahastolta 3 000 euroa vuonna 2021 toteuttamiensa konserttien kuluihin ja Koillis-Lapin Musiikkiopiston oppilaille myönnettäviin stipendeihin.

Koillis-Lapin musiikkiopiston kemijärveläiset opiskelijat voivat hakea stipendejä rahastolta suoraan.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh. 040 730 0236

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Päätös Johtokunta myöntää 1 000 euron avustuksen kohdennettavaksi musiikkiopiston kemijärveläisten opiskelijoiden stipendeihin.