Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.04.2022/Pykälä 139



Kemijärven eläinlääkäritilat ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen käyttöön

 

KH 19.04.2022 § 139     

206/00.04.02/2022       

 

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän Ympäristöterveyslautakunta esittää Kemijärven kaupunginhallitukselle, että se ryhtyy aktiivisesti ratkaisemaan eläinlääkäreiden tilaongelmia.

Nykyisissä Kallaanvaarassa sijaitsevassa eläinlääkäreiden tiloissa on sisäilmaongelmia. Toimitilan tarve on ilmeinen ja tarkoituksena on turvata eläinlääkäripalveluiden säilyminen paikkakunnalla. Esityksen mukaan Kemijärven kaupunki remontoi tilat kaupungineläinlääkäreiden käyttöön ja kuolettaa remontin kustannukset pitkäaikaisella vuokrasopimuksella siten, että vuokran taso säilyy kohtuullisena ja ympäristöterveydenhuolto sitoutuu vuokraamaan tilat esim. 10 - 15 vuodeksi. Yhteistoimintasopimuksessa on sovittu käytettävän kuntien sisäisen laskutuksen hintoja ja Kemijärven kaupunki on asukaslukuun perustuen yhteistoiminnan suurin maksaja.
 

Liitteenä 7 on Ympäristöterveyslautakunnan pöytäkirjan ote 23.3.2022 §14.

 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Tilapalvelut liikelaitos käynnistää tarvittavat toimenpiteet eläinlääkäreiden toimitilojen remontoimiseksi kaupungin omistuksessa olevaan rakennukseen.

 

Päätös Merkittiin, että Paula Alatalo jääväsi itsensä ja poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. (HL 28 § 4. palvelussuhdejäävi, Pelkosenniemen kunnan viranhaltija).

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Tilapalvelut -liikelaitos

 Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä/ympäristöterveydenlautakunta