Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.04.2022/Pykälä 132


# Rekrylisä hoitohenkilöstölle v.2022

Määräaikaisen rekrytointilisän laajentaminen ja euromäärän sekä edellytysten tarkistaminen 1.4.2022 alkaen

 

KH 19.04.2022 § 132     

26/01.01.01.07/2021       

 

Kaupunginhallitus päätti 28.3.2022 § 96 rajata rekrytointilisän hoitohenkilöstön osalta koskemaan hoitohenkilöstön sijaan vain lähihoitajien ja sairaanhoitajien tehtävissä toimivaa henkilöstöä. Hoitohenkilöstöön kuuluu myös muilla nimikkeillä työskentelevää hoitohenkilöstöä kuten esimerkiksi terveydenhoitajat, hoitajat, perushoitajat, varhaiskasvatuksen lastenhoitajat, jne. Tällä hetkellä hoitohenkilöstön tehtävissä toimitaan 18 eri nimikkeellä.

 

Hoitohenkilöstöön ei sen sijaan kuulu avustavissa peruspalvelutehtävissä toimivat hoito- tai päiväkotiapulaiset taikka hoiva-avustajat. Edellä mainituissa tehtävissä ei myöskään ole todettu rekrytointiin liittyviä ongelmia, eikä avoinna olevia paikkoja ole tämän vuoksi jäänyt täyttämättä.

Liitteenä 6 on laskelma rekrytointilisän käyttöönoton kustannuksista. Kustannukset ovat ajalta 1.4.-31.12.2022 yhteensä noin 690 000 euroa ja jo aiemmin tehdyn päätöksen mukaisesti alkuvuonna maksettujen rekrytointilisien kustannus on ollut noin 44 000 euroa. Kaupunginvaltuusto on hyväksyessään kaupungin talousarvion, hyväksynyt vuodelle 2022 hallinto- ja tukipalveluihin yhteensä 200 000 euroa mm. tähän tarkoitukseen. Talousarviomuutosesitykset tuodaan erillisinä pykäläasioina käsittelyyn ja hyväksyttäväksi.
 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130
Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että rekrytointilisä koskee kaupungin koko hoitohenkilöstön tehtävissä toimivia henkilöitä.

 

Päätös Merkittiin, että Kirsti Ojala jääväsi itsensä ja poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. (HL 28 § 4. palvelussuhde-jäävi). Kokouksessa oli läsnä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan varajäsen Riitta Kinnunen.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Henkilöstöpalvelut

 Henkilöstöryhmät

 

 

KH 28.03.2022 § 96   

      

 

Kaupunginhallitus on päättänyt 11.10.2021 § 351 määräaikaisen rekrytointilisän käyttöönotosta sosiaalityöntekijöiden ja kotihoidon lähihoitajien tehtävissä. Hoitohenkilöstön rekrytoinnissa on haasteita edelleen ja hoitohenkilöstön rekrytointi on vaikeutunut entisestään. Rekrytointiin liittyviä haasteita on tunnistettu alkuvuoden aikana kotihoidon lisäksi muissakin työyksiköissä hoitohenkilöstön tehtävissä.

 

Työnantajalla on ollut pidemmän ajan käytössä perinteisten rekrytointikanavien lisäksi muitakin henkilöstön hankintaan liittyviä toimintamalleja. Hoitohenkilöstön rekrytointia on tehostettu esimerkiksi:

-          oppisopimusopiskelijoita palkkaamalla, ensimmäiset aloittivat keväällä 2021,

-          erillisellä rekrytointikampanjalla (Jobilla), joka toteutettiin kesän ja syksyn 2021 aikana,

-          vuokratyövoimaa palkkaamalla kesästä 2021 alkaen,

-          uusien rekrytointikanavien ja hakukoneiden käyttöönotolla alkuvuodesta (MediMatcher) 2022 alkaen,

-          ulkomaista työvoimaa palkkaamalla alkuvuodesta 2022 alkaen,

-          henkilöstön hyvinvointietua korottamalla 1.1.2022 alkaen,

-          lisäksi kaupungilla on jatkuva sijaishaku auki perinteisissä rekrytointikanavissa (TE-palvelut, Kuntarekry) sekä

-          kaupunki on tukenut ja avustanut paikkakunnalle muuttavia kalustetun asunnon saamisessa jo pidemmän ajan.

 

Edellä mainittujen hoitohenkilöstön rekrytointikeinojen jälkeen nähdään edelleen tarvetta voimassa olevan rekrytointilisän tarkistamiselle seuraavasti:

 

Rekrytointilisän laajentaminen

Määräaikainen rekrytointilisä laajennetaan koskemaan hoitohenkilöstöä.

 

Euromäärän tarkistaminen

Määräaikainen rekrytointilisä on 300 €/kk 1.4.2022 alkaen.

 

Edellytysten tarkistaminen:

 

Rekrytointilisän edellytykset:

  1. Rekrytointilisän piiriin kuuluvat tehtävän kelpoisuusehdot täyttävät nykyiset ja uudet työntekijät sosiaalityöntekijöiden ja hoitohenkilöstön tehtävissä.

 

  1. Rekrytointilisä tulee voimaan 1.4.2022 alkaen tai palvelussuhteen alusta lukien, mikäli aloittaa rekrytointilisän piirissä olevassa tehtävässä 1.4.2022 jälkeen.

 

  1. Huhtikuun 2022 rekrytointilisä voidaan maksaa takautuen, mikäli se ei aikataulullisesti ehdi huhtikuun maksupäivälle.

 

  1. Rekrytointilisän maksaminen päättyy heti, jos siirtyy pois rekrytointilisän piirissä olevista tehtävistä.

 

Rekrytointilisän määrä:

  1. Rekrytointilisä on 300 €/kk ajalla 1.4.-31.12.2022.

 

  1. Rekrytointilisä maksetaan erillisenä lisänä. Rekrytointilisä ei ole osa tehtäväkohtaista palkkaa.

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo 040 587 2490

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy määräaikaisen rekrytointilisän laajentamisen ja euromäärän sekä edellytysten tarkistamisen 1.4.2022 alkaen.

Rekrytointilisän edellytykset:
1. Rekrytointilisän piiriin kuuluvat tehtävän kelpoisuusehdot täyttävät nykyiset ja uudet työntekijät sosiaalityöntekijöiden ja hoitohenkilöstön tehtävissä.

2. Rekrytointilisä tulee voimaan 1.4.2022 alkaen tai palvelussuhteen alusta lukien, mikäli aloittaa rekrytointilisän piirissä olevassa tehtävässä 1.4.2022 jälkeen.

3. Huhtikuun 2022 rekrytointilisä voidaan maksaa takautuen, mikäli se ei aikataulullisesti ehdi huhtikuun maksupäivälle.

4. Rekrytointilisän maksaminen päättyy heti, jos siirtyy pois rekrytointilisän piirissä olevista tehtävistä.

Rekrytointilisän määrä:
1. Rekrytointilisä on 300 €/kk ajalla 1.4.-31.12.2022.

2. Rekrytointilisä maksetaan erillisenä lisänä. Rekrytointilisä ei ole osa tehtäväkohtaista palkkaa.

 

Päätös Merkittiin, että Kirsti Ojala jääväsi itsensä ja poistui esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. (HL 28 § 4. palvelussuhdejäävi). Kokouksessa oli läsnä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan varajäsen Riitta Kinnunen.

Päätösehdotus hyväksyttiin täsmennettynä siten, että rekrytointilisän piiriin kuuluvat tehtävän kelpoisuusehdot täyttävät nykyiset ja uudet työntekijät sosiaalityöntekijöiden, lähihoitajien ja sairaanhoitajien tehtävissä.

 

 

 

 

KH 11.10.2021 § 351   

      

 

Sosiaalityöntekijöiden ja kotihoidon lähihoitajien määräaikaisen rekrytointilisän periaatteet on esitelty henkilöstön edustajille kehysryhmän kokouksessa 4.10.2021.

 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy määräaikaisen rekrytointilisän käyttöönoton sosiaalityöntekijöiden ja kotihoidon lähihoitajien tehtävissä ajalle 1.10.2021-31.12.2022.

Rekrytointilisän edellytykset:
1. Rekrytointilisän piiriin kuuluvat tehtävän kelpoisuusehdot täyttävät nykyiset ja uudet työntekijät sosiaalityöntekijöiden ja kotihoidon lähihoitajien tehtävissä.
2. Rekrytointilisä tulee voimaan aikaisintaan 1.10.2021 lukien palvelussuhteessa olevien osalta. Rekrytointilisä maksetaan takautuvasti kolmen kuukauden kuluttua.
3. Rekrytointilisää maksetaan kolmen kuukauden kuluttua tehtävään siirtymisestä (sisäiset siirrot) tai työsopimuksen/virkamääräyksen voimaan tulosta lukien (uudet työntekijät tai viranhaltijat), kuitenkin enintään 1.10.2021 lukien.
4. Rekrytointilisän maksaminen päättyy heti, jos siirtyy pois rekrytointilisän piirissä olevista tehtävistä.
5. Sijaisten osalta seurataan sijaisuuksien säännönmukaisuutta. Päätös rekrytointilisästä tehdään tapauskohtaisesti.

Rekrytointilisän määrä:
1. Rekrytointilisä on 250 €/kk ajalla 1.10.2021-31.12.2022.
2. Rekrytointilisä maksetaan erillisenä lisänä. Rekrytointilisä ei ole osa tehtäväkohtaista palkkaa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi: Henkilöstöpalvelut

 

 

KEHYSRYHMÄ 04.10.2021 § 22   

      

 

Kemijärven kaupungilla on ollut jo vuosien ajan haasteita saada kelpoisuusehdot täyttäviä sosiaalityöntekijöitä avoimiin tehtäviin ja sijaisuuksiin. Sosiaalityöntekijöitä on haettu viimeisen vuoden ajan heikolla tuloksella. Esimerkiksi viransijaisuutta ei ole saatu täytettyä kuluneen puolen vuoden aikana.

 

Kemijärven kaupungilla on havaittu akuutti ongelma kotihoidon lähihoitajien tehtäviin. Resurssipulaan on saatu muutamia lähihoitajaopiskelijoita oppisopimussuhteeseen, mutta työntekijöiden saatavuudessa on edelleen suuria haasteita. Viimeisen vuoden aikana lähihoitajien tehtäviä on ollut jatkuvasti haussa. Rekrytoinnilla ei ole saavutettu haluttua tulosta resurssipulaan.

 

Rekrytoinnin edistämiseksi olisi hyvä kokeilla määräaikaisen rekrytointilisän maksamista ajalla 1.10.2021-31.12.2022 sosiaalityöntekijöiden ja kotihoidon lähihoitajien tehtävissä edellytysten täyttyessä. Rekrytointilisän tavoitteena on saada pysyvää henkilöstöä edellä mainittuihin ammattiryhmiin.

 

Rekrytointilisän edellytykset:

  1. Rekrytointilisän piiriin kuuluvat tehtävän kelpoisuusehdot täyttävät nykyiset ja uudet työntekijät sosiaalityöntekijöiden ja kotihoidon lähihoitajien tehtävissä.

 

  1. Rekrytointilisä tulee voimaan aikaisintaan 1.10.2021 lukien palvelussuhteessa olevien osalta. Rekrytointilisä maksetaan takautuvasti kolmen kuukauden kuluttua.

 

  1. Rekrytointilisää maksetaan kolmen kuukauden kuluttua tehtävään siirtymisestä (sisäiset siirrot) tai työsopimuksen/virkamääräyksen voimaan tulosta lukien (uudet työntekijät tai viranhaltijat), kuitenkin enintään 1.10.2021 lukien.

 

  1. Rekrytointilisän maksaminen päättyy heti, jos siirtyy pois rekrytointilisän piirissä olevista tehtävistä.

 

  1. Sijaisten osalta seurataan sijaisuuksien säännönmukaisuutta. Päätös rekrytointilisästä tehdään tapauskohtaisesti.

 

Rekrytointilisän määrä:

  1. Rekrytointilisä on 250 €/kk ajalla 1.10.2021-31.12.2022.

 

  1. Rekrytointilisä maksetaan erillisenä lisänä. Rekrytointilisä ei ole osa tehtäväkohtaista palkkaa.

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo, 040 587 2490

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kehysryhmä merkitsee tiedoksi määräaikaisen rekrytointilisän periaatteet sosiaalityöntekijöiden ja kotihoidon lähihoitajien tehtävissä ajalle 1.10.2021-31.12.2022.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.