Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 157



Lausunto kuntia koskevien valtionavustuskäytäntöjen kehittämisestä

 

KH 09.05.2022 § 157     

243/02.05.01.00/2022       

 

Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoa kuntien valtionavustuskäytäntöjen kehittämistä koskevaan loppuraporttiin (liitteenä 7) ja siinä esiteltyihin kehittämisehdotuksiin. Kehittämisehdotukset koostuvat tunnistetuista lähtökohdista ja haasteista, luonnostelluista tavoitteista sekä ehdotuksesta toimenpiteistä ja keinoista, jolla haasteisiin vastataan ja edetään kohti tavoitetta. Kehittämisehdotusten lähtökohdat ja haasteet sekä luonnostellut tavoitteet perustuvat valtionavustustoiminnan kehittämis- ja digitalosointihankkeen kuntajaoston työssä tunnistettuihin kehittämisalueisiin.

Lausunnot pyydetään toimittamaan ensisijaisesti Lausuntopalvelu.fi:n kautta 20.5.2022 mennessä. Annetut lausunnot otetaan huomioon jaoston lopullisessa raportissa, joka julkaistaan kesäkuussa 2022.

Kemijärven kaupungin lausuntoluonnos on liitteenä 8.
 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh. 040 730 0236

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää antaa kuntia koskevien valtionavustuskäytäntöjen kehittämistä koskevaan loppuraporttiin liitteen 7 mukaisen lausunnon.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.