Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 163


Johtavan sosiaalityöntekijän virkanimikemuutos sosiaalipalvelujohtajaksi

 

KH 09.05.2022 § 163     

8/01.01.00.03/2022       

 

Hyvinvointilautakunta esittää 26.4.2022 § 62 päätöksen mukaisesti johtavan sosiaalityöntekijän virkanimikkeen muuttamista sosiaalipalvelujohtajaksi 1.5.2022 alkaen.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh. 040 730 0236

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää muuttaa johtavan sosiaalityöntekijän virkanimikkeen sosiaalipalvelujohtajaksi 1.5.2022 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

HL 26.04.2022 § 62   

      

 

Johtavan sosiaalityöntekijän virkanimikettä esitetään muutettavaksi sosiaalipalvelujohtajaksi 1.5.2022 alkaen, koska kyseinen virkanimike vastaa paremmin nykyisiä tehtäviä ja on samassa linjassa muiden vastuualueiden johtajien nimikkeiden kanssa. Vammaispalvelujen vastuualueella on vammaispalvelujohtaja ja ikäihmisten palveluiden vastuualueen johtajan nimikettä esitetään muutettavaksi ikäihmisten palvelujohtajaksi.
 

Johtava sosiaalityöntekijä Merja Onkamoa on kuultu, ja hän on antanut suostumuksen virkanimikkeen muutokselle. Virkanimikkeen muutoksella ei ole vaikutusta palkkaukseen.

 

Kemijärven kaupungin hallintosäännön 40 §:n mukaan virkanimikkeen muuttamisesta päättää kaupunginhallitus.

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo p. 040 587 2490

 

Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle johtavan sosiaalityöntekijän virkanimikkeen muuttamista sosiaalipalvelujohtajaksi 1.5.2022 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.