Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 205


Kunnan ja seurakunnan edustajien sekä lääkäreiden nimeäminen vuoden 2022 Lapin maakunnan kutsuntoihin

 

KH 06.06.2022 § 205     

306/09.01.00/2022       

 

Jääkäriprikaati, Lapin Aluetoimisto on lähettänyt Kemijärven kaupungille 25.5.2022 päivätyn kirjeen "Kunnan ja seurakunnan edustus vuoden 2022 kutsunnoissa". Kutsunnat Kemijärvellä järjestetään 13.10.2022 klo 10.00 alkaen Kemijärven kulttuurikeskuksessa. Oheisena kaupunginhallituksen jäsenille Lapin aluetoimiston kirje.

 

Kemijärven kaupunkia pyydetään nimeämään kutsuntoihin edustajansa alla olevan erittelyn mukaisesti:

 

1. Kaupungin edustus kutsunnoissa

Kaupunkia pyydetään nimeämään kutsuntatilaisuuteen kaupungin edustaja tuomaan tervehdyksen oman kuntansa kutsunnanalaisille

 

2. Kaupungin määräämät edustajat kutsuntalautakunnassa

Kaupunkia pyydetään nimeämään Asevelvollisuuslain 22 §:ssä mainitut jäsenet ja heille riittävä määrä varamiehiä kutsuntalautakuntaan. Lautakunnan jäseniä nimetessä pyydetään ottamaan huomioon heidän mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnanalaisissa ole heidän lähisukulaisiaan. Lisäksi pyydetään kunnan edustajaa valittaessa huomioimaan, että hänellä olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä.

 

Osa kunnista on pystynyt viime vuosina asettamaan kutsuntalautakuntaan edustajiksi sosiaali-, nuoriso- tai terveysalan ammattilaisia, jotka tunsivat oman alueensa mahdolliset ongelma- ja riskitapaukset jo ennalta. Päätöksenteko näillä paikkakunnilla helpottui oleellisesti ja lautakunta teki niin kutsunnanalaisia kuin puolustusvoimia tukevia päätöksiä. Toimintamalli on käytössä valtakunnallisesti ja sillä on Pääesikunnan ja Maavoimien esikunnan vahva tuki. Lautakunnan jäseneksi ei kuitenkaan suositella etsivän nuorisotyön henkilöä tai aikalisäohjaajaa, koska heidän toivotaan jututtavan kutsunnanalaisia lautakuntakäynnin jälkeen.

 

Kemijärvelle tulee yksi kutsuntalautakunta, johon tulee nimetä jäsen ja hänelle varajäsen.

 

3. Kutsunnanalaisten nimiluettelo ja sen käsittely

Kaupunkia pyydetään ilmoittamaan yhteyshenkilö, jolle voidaan lähettää kaupungin kutsunnanalaisten nimiluettelo. Yhteyshenkilö on usein ollut sosiaalitoimialalta.

 

Yhteyshenkilöksi ilmoitetaan Merja Onkamo.

 

4. Kutsuntalääkärit

Päivittäinen tarve kutsuntatilaisuudessa on noin klo 10-15 riippuen kutsunnanalaisten määrästä. Kutsuntaupseeri on yhteydessä ilmoitettuihin lääkäreihin vähintään viikko ennen tilaisuutta ja sopii tarkemmin lääkärin/lääkärien paikallaolon. Kemijärveltä tarvitaan yksi lääkäri/varalääkäri.

 

Terveyskeskuslääkärien suorittamasta kutsuntatarkastuksesta maksetaan tarkastuspalkkio kunnalle erikseen sovitulla tavalla puolustusvoimien varoista.

 

Kemijärven kaupungilta lääkäreinä ovat Johanna Niskala ja varalla Anne Poropudas (alustava tieto).

 

5. Kutsuntojen tarjoilu

Vakiintuneen tavan mukaisesti Kemijärven kaupunki on järjestänyt kutsuntatilaisuudessa lounaan oman kaupungin kutsunnanalaisille sekä avaustilaisuuteen osallistuville kahvitarjoilun. Kemijärven kaupungin tulee nimetä  tarjoilusta vastaava henkilö Kemijärven kaupungin ruokapalvelusta.

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
- valita kutsuntalautakuntaan edustajaksi nuorisotyöntekijä Tiina Karppinen ja varalle kuraattori Essi Maaninka-Mäkinen
- valita edustajan tervehdyksen viejäksi kutsuntojen avaustilaisuuteen Juha Narkilahden
- valita kutsuntalääkäriksi Johanna Niskalan ja varalle Anne Poroputaan
- järjestää kutsuntatilaisuuteen lounaan oman kaupungin kutsunnanalaisille sekä avaustilaisuuteen osallistuville kahvit ja nimeää vastuuhenkilöksi ruokapalveluohjaaja Outi Majavan Kemijärven kaupungin tilapalvelut liikelaitoksesta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin sillä muutoksella, että kaupungin tervehdyksen viejä on valtuuston puheenjohtaja Matti Torvinen, varalla Pekka Iivari.

Anita Ruokamo poistui kokouksesta klo 19.10.

 

Tiedoksi Kutsuntalautakunnan edustajat

 Tervehdyksen viejä

 Kutsuntalääkärit

 Ruokapalvelut