Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 211


Lautakuntien ja muiden viranomaisten päätökset

 

KH 06.06.2022 § 211  

    

 

 

Jäljempänä mainitut lautakunnat ja viranomaiset ovat jättäneet pöytäkirjat KuntaL:n 92 §:n ja kaupungin hallintosäännön 36 §:n ja 38 §:n mukaisia toimenpiteitä varten.

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa kuntalaissa tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Kemijärven kaupungin liikelaitoksen johtokunta 24.5.2022. Pöytäkirja nähtävillä 25.5.2022. Pöytäkirja luettavissa: Dynasty tietopalvelu : Kemijärven kaupunki (kemijarvi.fi)

 

Hyvinvointilautakunta 31.5.2022. Pöytäkirja nähtävillä 1.6.2022. Pöytäkirja luettavissa: Dynasty tietopalvelu : Kemijärven kaupunki (kemijarvi.fi)

 

Kaupunginjohtajan viranhaltijapäätökset

23.5.2022 § 19; Yhtiökokousedustajan määrääminen Kemijärven Jäähalli Oy:n yhtiökokoukseen 2.6.2022. Päätös nähtävillä 23.5.2022.

 

Maaseutusihteerin viranhaltijapäätös;

1.6.2022 § 2; Kylätoiminta- ja kohdeavustukset 2022. Myönnetty Javaruksen Kyläseura ry:lle 500,00 euroa, Joutsijärven kyläyhdistys ry:lle 500,00 euroa, Juujärven kyläseura ry:lle 500,00 euroa, Kostamon kyläseura ry:lle 500,00euroa, Levärannan kylätoimikunnalle 500,00 euroa, Luusuan kyläseura ry:lle 500,00 euroa, Luusuanjärvenaluen kehittämisyhdistys ry:lle 500,00 euroa, Oinas-Kalkiainen kyläseura ry:lle 500,00 euroa, Pyhän Kyläyhdistys ry:lle 250,00 euroa, Pyhän Kyläyhdistys ry:lle 250,00 euroa, Ryti-Lehtolan kyläseura ry:lle 500,00 euroa, Räisälän kyläyhdistys ry:lle 500,00 euroa, Tapionniemen kyläseura ry:lle 500,00 euroa, Vuostimon Nuorisoseura ry:lle 500,00 euroa. Päätös nähtävillä 1.6.2022.

 

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä edellä olevat pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tiedokseen ja päättää, ettei se ota lautakuntien ja muiden viranhaltijoiden päätöksiä käsiteltäväkseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.