Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022/Pykälä 202


Määräaikaisen rekrytointilisän käyttöönotto varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä

 

KH 06.06.2022 § 202     

310/01.01.01.07/2022       

 

Varhaiskasvatuksessa on ollut suuria haasteita saada rekrytoitua kelpoisuusehdot täyttäviä varhaiskasvatuksen opettajia jo usean vuoden ajan. Määräaikaista rekrytointilisää kokeiltiin kaupunginhallituksen 24.6.2019 § 240 päätöksellä ajalla 1.9.2019-31.8.2021. Rekrytointilisän määräaikainen kokeilu ei tuottanut tavoiteltua tulosta. Kelpoisten varhaiskasvatuksen opettajien rekrytointihaasteet on tunnistettu valtakunnalliseksi. Osaltaan varhaiskasvatuksen opettajien saatavuuteen vaikuttaa varhaiskasvatuslain muutos 1.9.2018 alkaen, jonka perustella 1.9.2019 alkaen ammattikorkeakouluun opiskelemaan hyväksytyt eivät enää saa varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuutta. Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden saa ainoastaan yliopistopohjaisesti.

 

Varhaiskasvatuksen opettajat, jotka täyttävät kelpoisuusvaatimukset, siirrettiin KVTES:n piiristä OVTES:n piiriin 1.9.2021 alkaen. Sopimusalasiirto toteutettiin niin sanottuna teknisenä siirtona, eikä sillä ollut vaikutusta palvelussuhteen ehtoihin. Epäpätevät varhaiskasvatuksen opettajat ovat edelleen KVTES:n piirissä.

 

KVTES ja OVTES ovat olleet voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksien voimassaolo on jatkunut 28.2.2022 jälkeen, koska sopimusneuvotteluita ei ole todettu päättyneeksi. Kunnallisen alan sopimusneuvottelut ovat keskeytyneet toukokuussa 2022 ja oletettavissa on, että sopimusneuvotteluihin palataan vasta syksyllä 2022.

 

Varhaiskasvatuspalveluissa on 1.8.2022 alkaen tarve yhteensä 12 varhaiskasvatuksen kokoaikaiselle opettajalle toistaiseksi. Kemijärven kaupungin palveluksessa on yhteensä viisi kelpoisuusvaatimukset täyttävää varhaiskasvatuksen opettajaa. Avoimia varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviä on hoidettu määräaikaisesti epäpätevillä varhaiskasvatuksen opettajilla. Tähän saakka määräaikaisia epäpäteviä opettajia on saatu rekrytoitua kelpoisten puuttuessa. Lisäksi vakinaisen henkilöstön sijaisuudet on jouduttu hoitamaan epäpätevän henkilöstön turvin.

 

Tulevan toimikauden (1.8.2022-31.7.2023) osalta on havaittu haasteita kelpoisten, mutta myös epäpätevien varhaiskasvatuksen opettajien saatavuudessa. Lisäksi sopimusneuvotteluiden katkeaminen vaikuttaa osaltaan varhaiskasvatuksen opettajien palkkauksen tarkistamistarpeeseen.

 

Varhaiskasvatuksen opettajien tehtävissä nähdään tarpeelliseksi maksaa määräaikaista rekrytointilisää toimikauden resursoinnin ja kunta-alan sopimusneuvotteluiden keskeytymisen vuoksi seuraavasti:

 

Rekrytointilisän edellytykset:

  1. Rekrytointilisän piiriin kuuluvat varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä työskentelevät nykyiset ja uudet työntekijät.

 

  1. Rekrytointilisä on voimassa ajalla 1.6.-31.12.2022 tai palvelussuhteen alusta alkaen, mikäli aloittaa varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä 1.6.2022 jälkeen.

 

  1. Rekrytointilisä voidaan maksaa takautuen, mikäli se ei ehdi aikataulullisesti maksuun rekrytointilisän tullessa voimaan.

 

  1. Rekrytointilisän maksaminen päättyy heti, jos siirtyy pois rekrytointilisän piirissä olevista tehtävistä.

 

Rekrytointilisän määrä:

  1. Rekrytointilisä OVTES:n soveltamisalalla 300 €/kk.

 

  1. Rekrytointilisä KVTES:n soveltamisalalla 200 €/kk. Varhaiskasvatuslain (540/2018) 27 §:n mukainen kelpoisuus (varhaiskasvatuksen sosionomi).

 

  1. Rekrytointilisä KVTES:n soveltamisalalla 150 €/kk. Varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 §:n mukainen kelpoisuus (varhaiskasvatuksen lastenhoitaja).

 

  1. Rekrytointilisä KVTES:n soveltamisalalla 100 €/kk. Varhaiskasvatuslain (540/2018) 75 § 4 mom. mukainen kelpoisuus.

 

Rekrytointilisän määrä kuukaudessa riippuu varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin palkattavan henkilöstön kelpoisuudesta.

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo 040 587 2490

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy määräaikaisen rekrytointilisän käyttöönoton varhaiskasvatuksen opettajien tehtävissä ajalle 1.6.-31.12.2022.

Rekrytointilisän edellytykset:
1. Rekrytointilisän piiriin kuuluvat varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä työskentelevät nykyiset ja uudet työntekijät.

2. Rekrytointilisä on voimassa ajalla 1.6.-31.12.2022 tai palvelussuhteen alusta alkaen, mikäli aloittaa varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä 1.6.2022 jälkeen.

3. Rekrytointilisä voidaan maksaa takautuen, mikäli se ei ehdi aikataulullisesti maksuun rekrytointilisän tullessa voimaan.

4. Rekrytointilisän maksaminen päättyy heti, jos siirtyy pois rekrytointilisän piirissä olevista tehtävistä.

Rekrytointilisän määrä:
1. Rekrytointilisä OVTES:n soveltamisalalla 300 €/kk.

2. Rekrytointilisä KVTES:n soveltamisalalla 200 €/kk. Varhaiskasvatuslain (540/2018) 27 §:n mukainen kelpoisuus (varhaiskasvatuksen sosionomi).

3. Rekrytointilisä KVTES:n soveltamisalalla 150 €/kk. Varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 §:n mukainen kelpoisuus (varhaiskasvatuksen lastenhoitaja).

4. Rekrytointilisä KVTES:n soveltamisalalla 100 €/kk. Varhaiskasvatuslain (540/2018) 75 § 4 mom. mukainen kelpoisuus.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Henkilöstöpalvelut