Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 64



Valtuustoaloite Kokoomuksen valtuustoryhmä 13.12.2021

 

HL 26.04.2022 § 64     

231/12.04.00/2021       

 

Kokoomuksen valtuustoaloite lasten ja nuorten ilmaisesta jäähallin ja liikuntahallin harrastuskäytöstä, liite 4.

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan kemijärveläisille lapsille ja nuorille liikuntahallin ja jäähallin käyttöä koululaisille ja toisen asteen päätoimisille opiskelijoille ilmaiseksi. Valtuustoryhmän aloitteeseen oli nimien keräyksen aikana lisätty alkuperäiseen otsikon yläpuolelle myös sana "uimahallin". Sen osalta ei valtuustoaloitetta voida käsitellä, koska on vaikea tietää, ovatko kaikki allekirjoittaneet ilmaisen uimahallikäytön kannalla. Jäähallin toiminta on Kemijärven jäähalli Oy:n toimintaa eikä kaupunki voi päättää sen ilmaisesta käytöstä.

 

Kemijärven kaupungin talouden sopeuttamisohjelmaa toteutetaan vielä vuoden 2022 aikana ja tälle vuodelle on päätetty sopeuttamisohjelman mukainen talousarvio syksyllä 2021. Talousarviossa ei ole huomioitu ylimääräisiä kuluja ja tulojen menetyksiä.

 

Kemijärven kaupunki on saanut AVI:lta Suomen Harrastamisen Malli -hankerahaa. Tällä hankerahalla on mahdollistettu lukuvuodelle 2021-2022 peruskouluikäisten ilmainen harrastusmahdollisuus koulupäivän yhteyteen. Hankerahoituksella on tarjottu koululaisten toiveiden mukaista ilmaisia ohjattuja harrastuskerhoja.  Harrastuskerhoja on tarjolla 12 ja tulevalle lukuvuodelle on haettu hankerahaa 15 kerholle. Harrastuksiin on osallistunut noin kolmasosa peruskoululaisista. Lisäksi nuorisopalvelut tarjoaa lapsille ja nuorille ilmaista toimintaa mm. kokkikerhoa ja frisbeegolfia nuorisotiloilla ja liikuntahallilla.

 

Liikuntahallin mahdollisen ilmaisen harrastuskäytön turvallisuudesta ei voi vastata ilman ohjaajaa. Liikuntapalvelujen henkilöresurssin kasvaessa voidaan tarjota ilmaisia ohjattuja liikuntapalveluja ja liikuntatapahtumia. Maksuttomilla ohjatuilla toiminnoilla liikuntapaikkojen käyttö pysyy turvallisena ja kontrolloituna. Vastaamalla osittain aloitteeseen voidaan tarjota paikkakunnalla opiskeleville toisen asteen opiskelijoille mahdollisuuden hakea lukuvuodelle 2022-2023 määräaikainen maksuton vuosikortti liikuntahallin ja uimahallin kuntosalin käyttöön. Mikäli kaikki toisen asteen opiskelijat hyödyntäisivät tätä mahdollisuutta, niin sen kustannukset olisivat noin

10 000 €.

 

Kemijärven kaupungin liikunta- ja kulttuuripalvelut jakaa järjestöille avustuksia, joiden vastikkeena järjestöt järjestävät ilmaisia tapahtumia. Tapahtumien yhteydessä järjestöillä on mahdollisuus tuoda esille omaa harrastustoimintaa ja rekrytoida uusia harrastajia. Kaupunki järjestää tapahtumille ilmaisen tilan ja tukee tapahtumien markkinoinnissa.

 

Kemijärvellä on hyvät mahdollisuudet ilmaiseen omatoimiseen harrastukseen. Tällaisia paikkoja ovat esim. urheilukenttä ja sen läheisyydessä liikuntaportaat sekä frisbeegolfrata. Ahvensalmen kentällä on elinkaaripuisto eri ikäisten liikuntamahdollisuuksiin. Lisäksi kaupungin läheisyydessä olevat eri ulkoilureitit tarjoavat mahdollisuuden erilaiseen maksuttomaan kuntoiluun tai urheiluun.

 

Ilmaisia liikuntatiloja parempia veto- ja pitovoimatekijöitä ovat ilmaiset ohjatut liikuntapalvelut.

 

Valmistelija Kansalaisopiston rehtori, kulttuuri ja vapaa-ajan palvelut vastuualueen esimies Heidi Laukkanen, 040 484 2079

 

Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä vastauksen valtuustoaloitteeseen ja esittää sen edelleen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyvinvointilautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.