Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.05.2022/Pykälä 52


Teknisen palvelualueen toiminta ja resurssit kaudelle 2022-2026

 

TEKL 12.05.2022 § 52     

248/00.01.02.00/2022       

 

Teknisen palvelualueen toiminta ja toimintaan varattavat taloudelliset ja henkilöresurssit vaativat suunnitelmallisuutta siirryttäessä vuoden 2023 alusta uuteen kaupunkiin ja soten alkamisen jälkeiseen aikaan.

 

Teknisen palvelualueen tehtävät ja tehtävien vaatimat resurssit on koottu suunnitelmaan, Teknisen palvelualueen toiminta ja resurssit kaudelle 2022 - 2026 (suunnitelma on oheisena).

 

Viisivuotissuunnitelmien laatiminen on katsomista tulevaisuuteen ja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä toimintaa rajaavien reunaehtojen asettamista.

 

Suunnitelma tavoitteena on kertoa organisaatiolle, kaupunkilaisille ja muille sidosryhmille tulevaisuuden suunta ja varmistaa työyhteisön yhteinen tahtotila suunnitelman toteuttamiseksi.

 

 

Valmistelija Kunnallistekniikan päällikkö Eero Saarijärvi, puh. 0400 391 814

 

Esittelijä Kunnallistekniikan päällikkö Saarijärvi Eero Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päätti hyväksyä viisivuotissuunnitelman, Teknisen palvelualueen toiminta ja resurssit kaudelle 2022 - 2026.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.