Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 10.05.2022/Pykälä 33



Valtuustoaloite erityistilintarkastus kaupungin tehtäviin, toimivaltuuksiin ja vastuisiin KV 25.4.2022

 

TARKL 10.05.2022 § 33     

258/02.02.01/2022       

 

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 25.4.2022 jätettiin 18 valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite, jossa esitetään, että Kemijärven kaupunginvaltuusto päättää velvoittaa kaupungin tarkastuslautakunnan ryhtymään toimenpiteisiin erityistilintarkastuksen suorittamiseksi, jolla selvitetään kaupungin toiminnan lainmukaisuutta Boreal Bioref -osakeyhtiön ja sellutehdashankkeen alkuvaiheista lähtien nykyhetkeen eli aikavälillä 1.1.2015 - 25.4.2022, valtuustoaloite liitteenä 1.

 

Kuntalain 121 §:n tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.

 

 

Valmistelija Hallintokoordinaattori Merja Maijala, 040 834 3849

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee valtuustoaloitteen tiedoksi. Kaupungin talousarviossa ei ole vuodelle 2022 varattu määrärahaa erityistilintarkastusta varten. Tarkastuslautakunta päättää määritellä valtuustoaloitteen pohjalta erityistilintarkastuksen laajuuden ja tehtävät toimenpiteet, päättää valmistelun käynnistämisestä ja nimeää avustavat henkilöt kaupungin organisaatiosta. Erityistilintarkastuksen toteutusta varten on valtuuston hyväksyttävä määräraha.

 

Päätös Tarkastuslautakunta merkitsee valtuustoaloitteen tiedoksi ja kokoaa aikaisemmat selvitykset ja päätökset ja jatkaa aloitteen valmistelua