Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.08.2022/Pykälä 257



Valtuustoaloite Kemijärven elinvoimaisuuteen panostaminen/Keskustan valtuustoryhmä

 

KH 08.08.2022 § 257     

14/14.00.00/2021       

 

Suomen Keskustan Kemijärven valtuustoryhmä on 24.5.2021 tehnyt aloitteen Kemijärven elinvoimaisuuteen panostamisesta, liite 11.

Erityisesti aloitteessa keskitytään yrittäjäkasvatuksen pitkäaikaiseen ja suunnitelmalliseen kehittämiseen elinvoiman kasvattamiseksi alueella.

 

Tämä valmisteltaisiin sidosryhmien yhteisellä hankkeella. Hankeryhmään pitäisi saada mukaan yrittäjäjärjestön, oppilaitoksien, Kemijärven Kehityksen, Itä-Lapin Kuntayhtymän ja kaupungin edustajat.

 

Suunnitelman pohjalta päivitetään oppilaitosten ja koulujen opetussuunnitelmat yrittäjäkasvatuksen osalta, vahvistetaan yhteistyötä yrittäjien yhteisöjen sekä oppilaitosten osalta sekä vahvistetaan opettajien yrittäjyyspedagogiikan taitoja.

 

Kemijärven kaupunki pitää tärkeänä suunnitelmallisesti sekä pitkäjänteisesti selvittää yrittäjyyskasvatuksen kehittämistä alueella yhdessä eri toimijoiden kanssa. Tähän on syytä perustaa oma työryhmä, johon valitaan kaupungin puolelta Juha Narkilahti ja Ilpo Tervonen/tai joku muu koulun edustaja. Itä-Lapin kuntayhtymä, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, 4 h-kerho ja Kemijärven Kehitys valitsevat oman edustajansa ryhmään. Kemijärven Yrittäjät valitsee lisäksi työryhmään 1-3 henkeä. Ryhmän kokoamis- ja vetovastuu on kaupungin edustaja Juha Narkilahdella.

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Rantanen Atte, 040 726 6601

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus toteaa kaupunginvaltuustolle, että valtuustoaloitteessa esitetyt asiat ovat tulleet kaikilta osin selvitetyksi ja esittää tämän perusteella, että valtuusto toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.