Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.08.2022/Pykälä 251


# kauppakirja julk

Lisäalueen myynti Tohmossa

 

KH 08.08.2022 § 251     

64/10.00.02.00/2021       

 

Kiinteistön Koivula 320-414-2-17 omistaja on pyytänyt saada ostaa kaupungilta lisäalueen kiinteistön pohjoispuolelta, koska Koivula kiinteistön käyttöön rakennettu sauna on mennyt väärälle puolelle rajaa. Tarvittavan määräalan suuruus olisi noin 850 neliömetriä, josta maa-alueen osuus olisi n. 610 neliömetriä.  

Myytävän alueen kauppahinnaksi on sovittu 1800 euroa.

Asiasta on laadittu liitteen 5 mukainen kauppakirja.

Kaupungingeodeetti esittää, että määräala myydään liitteen mukaisella kauppakirjalla.

 

Valmistelija Kaupungingeodeetti Tapio Pöyliö, puh. 040 525 0924

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteen 5 mukaisen kauppakirjan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Ostaja

 Tekniset palvelut

 

Toimeksi Merja Maijala