Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 30.08.2022/Pykälä 108


Hammaslääkärin viran täyttölupa 1.12.2022 alkaen

 

HL 30.08.2022 § 108     

4/01.01.01.00/2022       

 

Terveydenhuoltolaissa on määritelty kolmen kuukauden määräaika, jonka aikana hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä.

 

Terveydenhuoltolain 51 §:n mukaan hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä potilaan terveydentila ja sairauden ennakoitavissa oleva kehitys huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa, kuitenkin kolmessa kuukaudessa siitä, kun hoidon tarve on arvioitu. Kolmen kuukauden enimmäisaika voidaan ylittää suun terveydenhuollossa enintään kolmella kuukaudella, jos lääketieteellisistä, hoidollisista tai muista vastaavista perustelluista syistä hoidon antamista voidaan lykätä potilaan terveydentilan vaarantumatta.

 

Hoitoon pääsyn odotusaikaa määriteltäessä huomioidaan hoidon tarpeen arvioinnista ensimmäiseen vastaanottokäyntiin kuluva aika. Potilaan hoidon tarve kuitenkin täsmentyy usein ensimmäisellä vastaanottokäynnillä tehdyssä tutkimuksessa ja tutkimuksen perusteella laadittavan hoitosuunnitelman mukainen hoito voi edellyttää useita hoitokäyntejä ja mahdollista hoidon jaksotusta. Suun terveydenhuollon hoitoon pääsyn valvonnassa kiinnitetään huomiota myös yli kolme kuukautta hoitoa odottaneiden lukumääriin. Terveyskeskusten on siis toiminnassaan tavoiteltava laissa määriteltyä kolmen kuukauden määräaikaa, mikäli laissa mainittuja lääketieteellisiä, hoidollisia tai muita vastaavia syitä yksittäisen potilaan hoidon lykkäämiselle ei ole.

 

Kunnan tulee järjestää kiireellinen suun terveydenhuolto potilaan asuinpaikasta riippumatta.

 

Kemijärvellä kiireettömään hammashoitoon hakeutuminen tapahtuu siten, että potilas varaa itselleen vastaanottoajan soittamalla tai käymällä hammashoitolassa.  Potilaalle annetaan siinä yhteydessä ensimmäinen hänelle sopiva vapaa aika ajanvarauskirjasta. Potilaat ovat yleensä saaneet ensimmäisen ajan vastaanotolle keskimäärin 6-10 viikon kuluttua yhteydenotosta eli aika on voitu antaa laissa säädetyssä ajassa.

 

Hammashoitolassa on tällä hetkellä viisi hammaslääkäriä vakinaisessa virkasuhteessa. Yksi hammaslääkäri on osa-aikainen 1.11.2019 alkaen ja toinen hammaslääkäri jää vanhuuseläkkeelle 1.12.2022. Odotettavissa on, että vuoden 2023 loppupuolella myös toinen hammaslääkäri jää vanhuuseläkkeelle.

 

Kemijärvellä ei ole ollut vuoden 20218 jälkeen tarjolla yksityishammaslääkärin palveluja.

 

1.12.2022 avoimeksi tulevaa hammaslääkärin virkaa tulee täyttää, jotta kuntalaisille voidaan turvata myös jatkossa lakisääteisten suun terveydenhuollon palvelujen saanti. Virkaan on varattu määrärahat talousarviossa ja se on henkilöstösuunnitelman mukainen. Hammaslääkärin toimenkuva on oheisliitteenä.

 

Lapin Hyvinvointialueelle on ilmoitettu viiden hammaslääkärin siirtymisestä vuodenvaihteessa hyvinvointialueen työntekijöiksi.

 

Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä.

 

Valmistelija Ylihammaslääkäri Timo Alaräisänen, 040 720 4508

 

Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää täyttöluvan hammaslääkärin viran täyttämiseen 1.12.2022 alkaen toistaiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Ylihammaslääkäri

 Henkilöstöpalvelut