Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 30.08.2022/Pykälä 112


Täyttölupa 5 hoitajan ja 1 sairaanhoitajan tehtäviin Vammaisten palvelujen vastuualueelle 1.9.2022 alkaen toistaiseksi

 

HL 30.08.2022 § 112     

4/01.01.01.00/2022       

 

Vammaisten palvelujen vastuualueelta on siirtynyt hoitajia ja sairaanhoitaja sisäisenä siirtona ja muulla tavoin toisiin tehtäviin.

 

Täyttölupaa anotaan viiden (5) hoitajan ja yhden (1) sairaanhoitajan tehtävien täyttämiseksi Vammaisten palvelujen vastuualueelle 1.9.2022 alkaen toistaiseksi.

 

Tehtäviin ei ole saatavilla henkilöstöä sisäisenä siirtona.

 

Hoitajan toimen pätevyys (02SOS06A): työntekijältä edellytetään ammatillista perustutkintoa tai alan aikaisempaa kouluasteista tutkintoa. Parhaiten soveltuva tutkinto on vammaispalveluihin erikoistunut lähihoitaja tai kehitysvammahoitajan tutkinto.

 

Sairaanhoitajan toimen pätevyys (01HOI020): työntekijältä edellytetään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa tai terveydenhuoltoalan aikaisempaa opistoasteista tutkintoa.

 

Vammaisten palveluihin tarvitaan riittävä osaaminen ja riittävät resurssit, jotta lain edellyttämät palvelut voidaan toteuttaa asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Vastuualueen hoitohenkilöstö on STM:n suosituksen 2004:3 ja vammaisten henkilöiden valtakunnallisen valvontaohjelman 2012-2014 mukainen. Henkilöstörakenne ja määrä vastaavat asiakkaiden tarpeita, kun vakinainen henkilöstö sijaistetaan täysimääräisesti. Työtehtäviä ja työvuoroja ei ole mahdollista jättää tekemättä kokonaan tai osittain palvelujen määrää vähentämällä tai laatua madaltamalla. Asiakkaat siirtyvät kalliisiin ostopalveluihin, jos kaupungin omana toimintana järjestettäviä toimintoja vähennetään suunnitellusta tasosta.

 

Vammaisten palveluista ja toimintayksiköistä on laadittu säädösten ja viranomaisten edellyttämä omavalvontasuunnitelma. Valvira ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto valvovat yksikön omavalvontasuunnitelman ja toiminnan toteutumista.

 

Hoitajan toimet ovat henkilöstösuunnitelmassa ja tehtäviin on varattu määräraha talousarviossa.

 

Oheisena hoitajan ja sairaanhoitajan tehtävänkuvaukset.

 

Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä.

 

Valmistelija Vammaispalvelujohtaja Antero Myllykangas, 0400 188 993

 

Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää myöntää täyttöluvan viiden hoitajan ja yhden sairaanhoitajan tehtävien täyttämiseksi 1.9.2022 alkaen toistaiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Vammaispalvelujohtaja

 Henkilöstöpalvelut