Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 30.06.2022/Pykälä 76



KOy Kemijärven vuokratalot Talouden tervehdyttämissuunnitelma 2022-2025

 

KV 30.06.2022 § 76     

297/02.02.00/2022       

 

Liitteenä 1 on alla mainittu liite 1 (Kiinteistö Oy Vuokratalojen esitys) ja liitteenä 2 on alla mainittu liite 2 (Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot talouden tervehdyttämissuunnitelma 2022-2025.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Juhana Kelloniemi poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.52.
Valtuusto piti kokoustauon klo 19.06-19.20.
Heikki Nivala esitti, että päätökseen tehtäisiin lisäys, että edetään yhtiön tekemän alkuperäisen tervehdyttämissuunnitelman mukaisesti ja kaupunginhallitus tuo valtuustolle vuoden loppuun mennessä tarkemmat laskelmat konserninäkökulmasta ja jos laskelmat osoittavat, että konsernin talous ei kestä, niin ohjelmaa tarkastellaan uudelleen. Pirkka Aalto ja Eino Meriläinen kannattivat Heikki Nivalan esitystä.

Aulikki Imporanta esitti, että vuokrataloyhtiön hallituksen esityksen mukainen talouden tervehdyttämissuunnitelma vuosille 2022-2025 hyväksytään. Kauko Jaakkola, Harri Väliranta, Matti Hietanen, Veikko Niemelä ja Anita Ruokamo kannattivat Imporannan esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kaksi kaupunginhallituksen esityksestä poikkeavaa, kannatettua esitystä, on tarpeen äänestää. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat Nivalan esityksen takana vastaavat JAA ja ne, jotka ovat Imporannan esityksen takana vastaavat EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 9 JAA ääntä ja 15 Ei ääntä. 1 oli POISSA ja 2 TYHJÄÄ. Äänestyspöytäkirja on liitteenä B.

Puheenjohtaja totesi, että seuraavassa äänestyksessä ovat vastakkain kaupunginhallituksen pohjaesitys ja ensimmäisen vaiheen äänestyksen voittanut Aulikki Imporannan esitys.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat kaupunginhallituksen pohjaesityksen takana vastaavat JAA ja ne, jotka ovat Aulikki Imporannan esityksen takana, vastaavat EI. Äänestysmenettely hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 9 JAA ääntä ja 16 Ei ääntä. 1 oli POISSA ja 1 TYHJÄÄ. Äänestyspöytäkirja on liitteenä C.

Aulikki Imporannan esitys tuli kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

Tiedoksi Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot

 

 

KH 27.06.2022 § 226

297/02.02.00/2022      

      

 

Liitteenä 1 on Kiinteistö Oy Vuokratalojen esitys ja liitteenä 2 on Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot talouden tervehdyttämissuunnitelma 2022-2025. Oheisena Kiinteistö Oy Vuokratalojen laskelmat toimenpiteiden vaikutuksista yhtiölle ja kaupungin talous- ja kehittämisjohtajan laskelmat konsernitaloudesta.
 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitukselle päättää osallistua Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokrataloille laaditun talouden tervehdyttämissuunnitelman 2022-2025 mukaisiin, kaupungille kohdistettuihin tervehdyttämistoimenpiteisiin kaikkien muiden esitettyjen kohtien osalta paitsi kohdan 2 Purkuavustukset osalta. Kohta 2 vaatii tarkempaa taloudellista ja kirjanpidollista selvittämistä. Ohjelman purkuavustukset tuodaan myöhemmin käsittelyyn, kunhan on varmistettu kaupungin talousjohdon ja tilintarkastajan kanssa järjestelyn vaikutukset konsernitasolla. Kaupunginhallitus esittää edelleen kaupunginvaltuustolle osallistumista tervehdyttämissuunnitelman kaupungille kohdistettuihin toimenpiteisiin, lukuun ottamatta kohdan 2. Purkuavustukset osalta, joka tuodaan myöhemmin päätettäväksi.

 

Päätös Merkittiin, että Teija Kerkelä jääväsi itsensä ja poistui esteellisinä kokouk-sesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. (HL 28 § 5) yhteisö-jäävi (KOY Vuokratalot hallituksen varajäsen).

Merkittiin, että Anita Ruokamo jääväsi itsensä ja poistui esteellisinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. (HL 28 § 5) yhteisöjäävi (KOY Vuokratalot hallituksen jäsen).

 

 Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KV 20.06.2022 § 59   

      

 

Liitteenä 1 on alla mainittu liite 5 (Kiinteistö Oy Vuokratalojen esitys) ja liitteenä 2 on Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot talouden tervehdyttämissuunnitelma 2022-2025. Kaupunginhallitus on hyväksynyt liitteen 6 mukaisen tervehdyttämissuunnitelman 2022-2025 lukuun ottamatta suunnitelmassa esitettyä kohtaa 2 Purkuavustukset. Oheisena Kiinteistö Oy Vuokratalojen laskelmat toimenpiteiden vaikutuksista yhtiölle ja kaupungin talous- ja kehittämisjohtajan laskelmat konsernitaloudesta.

 

Päätös Valtuuston puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyssä kaupunginhallituksen on tapahtunut muotovirhe ja asia on palautettava uudelleen valmisteltavaksi. Puheenjohtajan tiedusteltua oliko valtuusto yksimielisesti asian uudelleen valmisteluun palauttamisen kannalla, hän totesi, että valtuusto oli yksimielinen.

Valtuuston puheenjohtaja ilmoitti, että ylimääräinen valtuuston kokous pidetään 30.6.2022.

 

Tiedoksi Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot

 

 

KH 06.06.2022 § 204   

      

 

Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot esittää liitteen 5 mukaisesti Kemijärven kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se päättää osallistua Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokrataloille laaditun talouden tervehdyttämissuunnitelman 2022-2025 mukaisiin, kaupungille kohdistettuihin tervehdyttämistoimenpiteisiin.  Oheisena kaupunginhallitukselle tiedoksi Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalojen talouden tervehdyttämissuunnitelma 2022-2025 sekä esitys toimenpiteiden vaikutuksesta.

 

 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esitteli Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitukselle päättää osallistua Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokrataloille laaditun talouden tervehdyttämissuunnitelman 2022-2025 mukaisiin, kaupungille kohdistettuihin tervehdyttämistoimenpiteisiin kaikkien muiden esitettyjen kohtien osalta paitsi kohdan 2 Purkuavustukset osalta. Kohta 2 vaatii tarkempaa taloudellista ja kirjanpidollista selvittämistä. Ohjelman purkuavustukset tuodaan myöhemmin käsittelyyn, kunhan on varmistettu kaupungin talousjohdon ja tilintarkastajan kanssa järjestelyn vaikutukset konsernitasolla. Kaupunginhallitus esittää edelleen kaupunginvaltuustolle osallistumista tervehdyttämissuunnitelman kaupungille kohdistettuihin toimenpiteisiin, lukuun ottamatta kohdan 2. Purkuavustukset osalta, joka tuodaan myöhemmin päätettäväksi.

 

Päätös Merkittiin, että Anita Ruokamo jääväsi itsensä ja poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. (HL 28 § 5. yhteisöjäävi (yhtiön hallituksen puheenjohtaja)).

Riitta Savukoski esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun, koska taloudellista ja kirjanpidollista selvittelyä konsernitasolla ei ole tehty ja tuodaan ylimääräiseen kaupunginhallituksen kokoukseen ennen kaupunginvaltuuston kokousta. Savukosken esitys kannattamattomana raukesi.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tuula Kuvaja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksen teon jälkeen klo 19.06.

 

Tiedoksi Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot

 Talouspalvelut

 Tilintarkastaja