Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.12.2022/Pykälä 175



Hillatien koulun tilatarpeet lv. 2023-2024

 

HL 20.12.2022 § 175     

662/00.01.02.00/2022       

 

Kemijärven perusopetuksen luokkien 1-9 oppilasmäärä oli nk. laskentapäivänä 20.9.2022 yhteensä 445 oppilasta. Valmistavassa opetuksessa on oppilaita 37. Perusopetus on keskitetty Hillatien kouluun, jossa toimii myös Kemijärven lukio. Lukio-opiskelijoita oli samana päivänä 70, joista ammatillisen oppilaitoksen kaksoistutkinto-opiskelijoita oli 5.

Hillatien koululle rakennettiin lisärakennus vuonna 2021, jolloin kaupungin perusopetus sekä lukiokoulutus keskitettiin yhteen kiinteistöön talouden sopeuttamisohjelman 2020-2022 mukaisesti. Ratkaisusta on seurannut paljon etuja ja kustannussäästöjä. Koululaiset ovat tasa-arvoisempia kuin ennen mm. valinnaisaineiden tarjonnan ja toteutumisen sekä oppimateriaalien laadun suhteen. Yhteen yhtenäiskouluun siirtyminen on helpottanut siirtymävaiheita alakoulusta yläkouluun sekä yläkoulusta lukiokoulutukseen.  Koulukuljetukset on voitu järjestää tehokkaammin, kun kaikki oppilaat kulkevat samaan kohteeseen. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta voidaan hoitaa yhdessä kiinteistössä tehokkaammin ja monipuolisemmin, kuin aiemmin. Useamman koulun yhteisiä opettajia ei enää ole, mikä säästää kustannuksia ja vähentää opettajien työn kuormitusta. Henkilöstön yhteiskäyttö perusopetuksen ja lukion välillä on lisääntynyt ja tehostunut. Tilankäyttö koulukiinteistössä on tehostunut. Ratkaisusta seuranneet toiminnalliset ja taloudelliset hyödyt ovat olleet merkittävät.

Kouluverkkoratkaisussa ennakoitiin, että Hillatien koulun tilat lisärakennuksineen riittävät nykyiselle oppilas- ja opiskelijamäärälle siten, että lukuvuonna 2022-2023 on jonkin verran tila-ahtautta, joka helpottaa seuraavina lukuvuosina, kun alakoulu muuttu kokonaan kaksisarjaiseksi ja yläkoulun ja lukion oppilas- ja opiskelijamäärät vähenevät. Tilanne on kuitenkin ennakoimattomasti muuttunut kuluneen vuoden aikana. Kesällä 2022 paikkakunnalle muutti sen verran lapsiperheitä, että perusopetuksen oppilasmäärä ei vähentynytkään kevään 2022 tilanteesta. SPR perusti paikkakunnalle vastaanottokeskuksen, johon muutti alkuvuoden aikana noin 280 ukrainalaista. Heissä on perusopetusikäisiä 37, joille on alettu antamaan ns. valmistavaa opetusta kulttuurikeskuksen ja musiikkiopiston tiloissa. Vastaanottokeskuksen koko on 350, joten oletettavaa on, että myös valmistavan opetuksen oppilaiden määrä kasvaa vielä lukuvuoden 2022-2023 aikana. Valmistava opetus kestää lukuvuoden verran, jonka jälkeen oppilaat sijoittuvat yleisopetuksen luokkiin ja aloittavat siten suorittaa perusopetuksen oppimäärää. Kolmantena seikkana lisätilojen tarpeeseen on todettu syksyn 2023 aikana erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden määrän kasvu ja erityistilojen lisätarve.

Hillatien peruskoulun oppilasmäärä on syksyllä 2023 tämän hetkisen tiedon mukaan 478 oppilasta, joista 441 on suomalaisia ja 37 ukrainalaisia. Muodostettavien opetusryhmien määrä on 30, joka on neljä opetusryhmää enemmän, kuin kuluvana lukuvuonna. Lukiossa on arviolta 63 opiskelijaa. Perusopetuksen luokkien määrän kasvaessa neljällä uudella ryhmällä koulu tarvitsee lisätilaa. Lisätilatarve on kaikkiaan viisi luokkatilaa, joista yksi saadaan järjestettyä sisäisesti.

Ratkaisuksi on selvitetty eri vaihtoehtoja: Isokylän koulun käyttö, REDUn Myllylammentien kiinteistön vuokraaminen, Halmetien kiinteistön vuokraaminen yksityiseltä ja vuokrattavan elementtikoulun (moduuliratkaisu) sijoittaminen keskustan alueelle. Vaihtoehtoja on tarkasteltu ennakkovaikutusten arvioinnilla, liite 2.

Perusopetuksen keskittäminen yhteen kiinteistöön, kampukseen, on tuottanut niin paljon etuja, että niistä ei kannata luopua. Kokonaisarvioinnin perusteella on järkevintä, että keskusta-alueelle vuokrataan elementeistä koottava lisärakennus, joka sijoitetaan mahdollisimman lähelle Hillatien koulua.

 

Valmistelija Perusopetuksen ja lukion rehtori Tervonen, 040 589 1342

 

Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että Hillatien koulun lisätilatarve 1.8.2023 alkaen ratkaistaan koulun lähistölle sijoittuvalla, vuokrattavalla moduuliratkaisulla.

 

Muutettu päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että Hillatien koulun lisätilatarve 1.8.2023 alkaen ratkaistaan koulun lähistölle sijoittuvalla, vuokrattavalla moduuliratkaisulla.

Lautakunta korostaa, että liikenneturvallisuus huomioidaan vähentämällä Luusuantien ylitystarvetta koulupäivän aikana. Moduuliratkaisuun ei sijoiteta alkuopetuksen oppilaita.

Päätös:
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
 

 

 

Tiedoksi Perusopetuksen ja lukion rehtori, liikelaitoksen johtokunta ja toimitusjohtaja