Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 150


# Nimenhuutopöytäkirja

Ympäristöterveyslautakunnan vaali 1.1.2023 - 31.5.2025

 

KV 19.12.2022 § 150     

172/00.01.01.00/2022       

 

 

Päätös Matti Hietanen esitti jäseneksi Aulikki Imporanta
Riitta Savavukoski esitti jäseneksi Matti Torvista varajäseneksi Sami Niemistöä
Juha Pikkarainen esitti suljettua lippuäänestystä.

Suoritetussa lippuäänestyksessä ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkastajat.

Kokouksessa pidettiin tauko ääntenlaskun ajan klo 12.10 - 12.18

Suoritetussa vaalissa ääniä annettiin seuraavasti:
Varsinainen jäsen Matti Torvinen 12 ääntä, Aulikki Imporanta 12 ääntä, Arto Torvinen 1 ääni ja Sami Niemistö 1 ääni.
Varajäsen Sami Niemistö 10 ääntä, Matti Torvinen 8 ääntä, Aulikki Imporanta 2 ääntä, Tyhjiä 5, Hylätty 1.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 12.00 -12.24.

Äänten mennessä tasan vaali ratkaistiin arvalla, jonka tuloksena jäseneksi valittiin Aulikki Imporanta.

Kaupunginvaltuusto valitsi ympäristöterveyslautakuntaan jäseneksi Aulikki Imporannan ja varajäseneksi Sami Niemistön.

Kokouksessa pidettiin ruokailu- ja valokuvaustauko klo 12.27 - 13.45. Puheenjohtaja Matti Torvinen poistui kokouksesta tauon aikana. Kokoukseen puheenjohtajan toimi  Pekka Iivari. Valtuutettu Harri Väliranta saapui kokoukseen tauon aikana. Kokouksessa oli läsnä varavaltuutettu Timo Tuominen.

Kokouksessa suoritettiin nimenhuuto ja puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. (liitteenä E on nimenhuutoluettelo).

 

 

KH 28.11.2022 § 411   

      

 

Kuntalain 74 §:n mukaan;

"Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueellatoimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."

 

Hallintosäännön 10 §:n mukaan;

"Ympäristöterveyslautakunnassa on neljä (4) jäsentä. Jokainen yhteistoiminta-alueen kunta valitsee lautakuntaan yhden jäsenen ja  hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Ympäristöterveyslautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan."

 

Kuntalain 33 §:n mukaan;

"Valtuusto tai muu valinnasta vastaava toimielin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa, jollei valtuusto ole päättänyt puheenjohtajamallista. Valtuusto voi päättää, että valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä lautakuntien ja valiokuntien puheenjohtajat toimivat päätoimisina tai osa-aikaisena luottamushenkilöinä."

 

Laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 4 a §:ssä todetaan seuraavaa:

 " Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimieli-missä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Jos julkista valtaa käyttävällä toimielimellä tai virastolla, laitoksella taikka kunta- tai valtioenemmistöisellä yhtiöllä on hallintoneuvosto, johtokunta tai muu luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Viranomaisten ja kaikkien niiden tahojen, joita pyydetään nimeämään ehdokkaita tässä pykälässä tarkoitettuihin toimielimiin, tulee mahdollisuuksien mukaan ehdottaa sekä naista että miestä jokaista jäsenpaikkaa kohden."

 

Kuntalain 70 §:n mukaan;

"Luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Valtuustoehdokkaaksi voidaan asettaa vain henkilö, joka on antanut kirjallisen suostumuksensa valtuutetun toimen vastaanottamiseen. Luottamushenkilön tai henkilön, joka on ehdolla muuhun luottamustoimeen kuin valtuutetuksi, on valtuuston tai asianomaisen toimielimen pyynnöstä esitettävä selvitys seikoista, joilla voi olla merkitystä hänen vaalikelpoisuutensa

 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto valitsee ympäristöterveysautakuntaan toimikaudelle 1.1.2023 - 31.5.2025 jäsenen ja yhden varajäsenen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus piti kokoustauon klo 16.00-16.10.