Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 31



Valtuustoaloite / Kuntajohtajan johtajasopimus - Tavoitteet ja pelisäännöt johtamistyölle

 

KH 23.01.2023 § 31     

446/00.01.02.00/2022       

 

Liitteenä 3 olevassa 15.8.2022 jätetyssä valtuustoaloitteessa esitetään, että kuntatoimijoilta ja kuntalaisilta näkymättömäksi jääneestä johtajasopimuksesta, kaupunginjohtajan työn vuosittaisista tavoitteista ja niiden arvioinnin kriteereistä tiedotetaan säännöllisesti, avoimesti ja aktiivisesti kaupungin luottamushenkilöille, henkilöstölle sekä kuntalaisille hyödyntäen eri viestintäkanavia. Jatkossa Kemijärven kaupunginjohtajan johtajasopimus tulee uudistaa huomioimaan kattavasti Kuntaliiton suosittamat sisältöalueet.

 

Edellinen kaupunginjohtajan johtajasopimus on laadittu Kuntaliiton suosituksia noudattaen. Johtajasopimus on ollut yleisen tavan mukaisesti kaupungin internetsivuilla julkaistun kaupunginhallituksen pöytäkirjan liitteenä  julkisesti nähtävillä kaupunginhallituksen hyväksyttyä johtajasopimuksen, lisäksi johtajasopimus on ollut pöytäkirjan liitteenä kaupunginhallituksen käsitellessä johtajasopimuksen mukaista vuosittaista kaupunginjohtajan kehityskeskustelua.

 

Seuraava kaupunginjohtajan johtajasopimus tullaan laatimaan Kuntaliiton antamien suositusten mukaisesti ja se on silloin kuntalaisten nähtävillä kaupunginhallituksen pöytäkirjan liitteenä.

 

Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja esittää kaupunginvaltuustolle, että aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.