Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.02.2023/Pykälä 3


Vaalihenkilöstön ottaminen ja vaalitoimitsijoiden määrääminen yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin

 

KEVA 09.02.2023 § 3     

513/00.00.00.01/2022       

 

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 22.3.-28.3.2023.

 

Vaalilain 4 §:n mukaan vaalit toimitetaan järjestämällä ennakkoäänestys ja vaalipäivän äänestys. Ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänestyksen järjestämisestä kotimaassa vastaa kunta sekä ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla ulkoasiainministeriö.

 

Vaalilain 17 § Vaalitoimitsijat

 

Ennakkoäänestyksestä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa, Suomen edustustossa ja suomalaisessa laivassa sekä kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Muissakin ennakkoäänestyspaikoissa vaalitoimitsijoita voi tarvittaessa olla kaksi tai useampia.

 

Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Muutoin vaalitoimitsijana ovat:

 

1) Suomen edustustossa sen päällikkö tai hänen nimeämänsä henkilö;

2) suomalaisessa laivassa sen päällikkö tai hänen määräämänsä laivassa palveleva henkilö.

 

Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla. Muissa ennakkoäänestyspaikoissa, joihin vaalitoimitsijoita on nimetty tai määrätty kaksi tai useampia, riittää, että ennakkoäänestystä toimitettaessa on saapuvilla yksi vaalitoimitsija. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.

 

Oikeusministeriön ohjeen (14.9.2022) mukaan vaalitoimitsijoita tulee olla riittävästi, jotta ennakkoäänestyksen toimittaminen sujuu vaalitoimitsijoiden mahdollisista sairaustapauksista huolimatta. Lisäksi oikeusministeriö on ohjeistanut kuntien keskusvaalilautakuntia varautumaan mahdollisiin sähkökatkojen aiheuttamaan tilanteeseen ennakkoäänestyspaikoilla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vaalitietojärjestelmän ollessa poissa käytöstä otetaan äänestyksen vastaan manuaalisesti. Mahdolliseen manuaalisen työhön on varattava riittävät resurssit ennakkoäänestyspaikakan ruuhkautumisen välttämiseksi.

 

Vaalilain 14 §:n mukaan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön.

 

Keskusvaalilautakunnan sihteerin tehtävät on sisällytetty henkilöstö- ja hallintosihteerin tehtävänkuvaan. Kokouspalkkiot ja mahdolliset työaikakorvaukset suoritetaan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

 

Jokaisen vaalitietojärjestelmää käyttävän vaaliviranomaisen (mm. yleisen ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsija) tulee tunnistautua (kirjautua) järjestelmään poliisin myöntämällä henkilökortilla (sirullinen henkilökortti). Ilman henkilötietokorttia vaalitietojärjestelmää ei siis voi käyttää. Henkilökortti on voimassa viisi vuotta.

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo p. 040 587 2490

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää kotiäänestyksen vaalitoimitsijaksi Sami Niemistön, Aino Vuorenpään sekä varalle Mirja Luukisen, Arvo Laineen, Mirja Lampelan ja Teppo Hellan.

Keskusvaalilautakunta ottaa sihteerikseen henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalon ja nimeää hänen varahenkilökseen hallintojohtaja Marjo Säärelän sekä hänen sijaisensa talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvajan. Vaalitietojärjestelmän (VAT) käyttäjänä toimivat henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo ja toimistosihteeri Annikki Juujärvi. Tietohallintoasiantuntija Mika Halme toimii teknisenä asiantuntijana. Ennakkoäänestyksen tarkastustehtävässä toimivat hallintokoordinaattori Merja Maijala, toimistosihteeri Sirpa Suomalainen, talouspäällikkö Merja Varanka ja suunnittelija Päivi Piisilä.

Keskusvaalilautakunta määrää ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi sekä tarvittaessa manuaalisesti toimitettujen ennakkoäänestysten kirjaajiksi ja jonojen ja turvavälien ohjaukseen, Arja Kivelän, Sari Lepinsalon, Erja Laukan, Petri Koutelon, Mirva Tapperin, Tuija Kumpulan, Eija Kunnarin, Mari-Anne Mourujärven, Päivi Pöyliön, Marja-Leena Vaaralan, Nina Aholan, Tuula Poroputaan, Jenna Halosen, Pirjo Korkalaisen, Marja-Liisa Vornasen, Aila Kunelius-Kuvajan, Sinikka Maijalan, Marja Liisa Soppelan ja Irmeli Alajoutsijärven.

Keskusvaalilautakunta valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin ottamaan tarvittaessa lisää ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoita sekä tarpeellisen määrän muuta henkilöstöä vaalityön suorittamiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi: Asianosaiset