Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 18


Tulevaisuusjohtajan viran täyttäminen

 

KV 13.02.2023 § 18     

665/01.01.01.01/2022       

 

 

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Tuula Kuvaja ja Paula Alatalo esteellisinä poistuivat paikaltaan eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon (HL 28, kohta 1. asianosainen).
Pöytäkirjanpitäjänä toimi vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä. Asiakohdassa oli läsnä varavaltuutettu Tuomas Kalliokoski (Paula Alatalon varajäsen).

Jorma Vaaralta esitti, että tulevaisuusjohtajan virkaan valitaan Ilppo Tervonen. Riitta Savukoski, Pirkka Aalto ja Jukka Kortelainen kannattivat Vaaralan esitystä.
Aulikki Imporanta esitti, että tulevaisuusjohtajan virkaan valitaan Paula Alatalo. Ahti Majava ja Matti Hietanen kannattivat Imporannan esitystä.

Juha Pikkarainen esitti, että vaali suoritetaan suljettuna lippuäänestyksenä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi esitystä tulevaisuusjohtajaksi valittavasta henkilöstä, joten asiasta tulee äänestää. Puheenjohtaja totesi, että äänestys toimitetaan suljetuin lipuin. Ääntenlaskijoiksi valittiin pöytäkirjan tarkastajat Harri Väliranta ja Veikko Niemelä. Äänestys toteutetaan nimenhuudon mukaisesti. Äänestyslippuun kirjoitetaan henkilön nimi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti äänestyskäytännön.

Kokouksessa pidettiin tauko ääntenlaskun ajan klo 17.43 - 17.57.

Puheenjohtaja totesi vaalin tuloksen. Vaalissa annettiin 27 ääntä: Ilpo Tervonen 12 ääntä, Tuula Kuvaja 9 ääntä, Paula Alatalo 6 ääntä. Valtuusto vahvisti vaalin tuloksen.

Puheenjohtaja totesi, että Ilpo Tervonen on tullut valituksi tulevaisuusjohtajan virkaan.

Jorma Vaarala esitti, että varalle valitaan Paula Alatalo.
Juha Pikkarainen esitti, että varalle valitaan Tuula Kuvaja.

Pirkka Aalto esitti, että vaali suoritetaan suljettuna lippuäänestyksenä.

Puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi esitystä varalle valittavasta henkilöstä, joten asiasta tulee äänestää. Puheenjohtaja totesi, että äänestys toimitetaan suljetuin lipuin. Ääntenlaskijoiksi valittiin pöytäkirjan tarkastajat Harri Väliranta ja Veikko Niemelä. Äänestys toteutetaan nimenhuudon mukaisesti. Äänestyslippuun kirjoitetaan henkilön nimi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti äänestyskäytännön.

Kokouksessa pidettiin tauko ääntenlaskun ajan klo 18.06 - 18.13.

Puheenjohtaja totesi vaalin tuloksen. Vaalissa annettiin 27 ääntä: Tuula Kuvaja 14 ääntä, Paula Alatalo 11 ääntä ja 2 hylättyä ääntä. Valtuusto vahvisti vaalin tuloksen.

Puheenjohtaja totesi, että Tuula Kuvaja on tullut valituksi varalle tulevaisuusjohtajan virkaan.

Juhana Kelloniemi saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen klo 18.14

 

 

 

Tiedoksi Valittu
Henkilöstöpalvelut

 

 

 

 

KH 06.02.2023 § 43   

      

 

Kelpoisten hakijoiden Paula Alatalon, Pirkko Keskitalon, Tuula Kuvajan ja Ilpo Tervosen haastattelut on toteutettu 2.1.2023. Haastattelutyöryhmä päätti haastattelujen jälkeen lähettää soveltuvuusarviointiin Alatalon, Kuvajan ja Tervosen. Soveltuvuusarviot ja konsultin näkemys hakijoista esiteltiin haastattelutyöryhmälle 27.1.2023. Soveltuvuusarviot ovat nähtävillä ennen hallituksen kokousta ja soveltuvuusarviotiivistelmä esitellään kokouksessa (salassa pidettävä asiakirja, laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) 24§, 29 mom.). Arvioidut hakijat ovat myös esittäytyneet valtuutetuille ennen valtuuston kokousta 16.1.2023.

 

Haastattelutyöryhmä on haastattelujen sekä soveltuvuusarvioiden pohjalta suoritetun kokonaisarvioin perusteella päätynyt esittämään kaupunginhallitukselle, että tulevaisuusjohtajan virkaan esitetään valittavaksi joko Tuula Kuvaja tai Ilpo Tervonen.

 

Ansiovertailu tiedoksi kaupunginhallituksen jäsenille oheisena (henkilörekisteri, ei julkaista kaupungin nettisivuilla).

 

 

Valmistelija Vt. kaupunginjohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että tulevaisuusjohtajan virkaan valitaan Tuula Kuvaja tai Ilpo Tervonen ja että toinen heistä valitaan varalle.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Tuula Kuvaja ja Paula Alatalo esteellisenä poistuivat kokouksesta, eivätkä osallistuneet tämän asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon HL 28 § 1. kohta (asianosainen). Pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän asiakohdan osalta Marjo Säärelä.
Paula Alatalon varajäsen Tuomas Kalliokoski osallistui kokoukseen, asian käsittelyyn ja päätöksentekoon tämän asiakohdan osalta klo 16.21 - 17.46.

Kokouksessa pidettiin tauko klo 16.25-16.50

Hannaliisa Sutinen esitti, että asia palautetaan uuteen valmisteluun. Sutisen esitys kannattamattomana raukesi.

Juhani Tapio esitti, että kaupunginhallitus esittää kaupunginavltuustolle, että tulevaisuusjohtajan virkaan valitaan Tuula Kuvaja ja varalle Ilpo Tervonen. Kirsti Ojala kannatti Tapion esitystä.

Riitta Savukoski esitti, että kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että tulevaisuusjohtajan virkaan valitaan Ilpo Tervonen. Tuomas Kalliokoski ja Hannaliisa Sutinen kannattivat Savukosken esitystä.

Ensimmäisessä vaiheessa äänestyksessä vastakkain olivat Juhani Tapion  ja Riitta Savukosken esitykset. Tapio JAA ja Savukoski EI. Äänestyksen tulos: 3 JAA-ääntä (Tapio, Ojala, Välikangas) ja 3 EI-ääntä (Kaliokoski, Savukoski, Sutinen,) ja 1 TYHJÄ (Harju). Puheenjohtajan äänen ratkaistessa äänestyksen tulokseksi tuli Tapion esitys.
Toisessa vaiheessa äänestyksessä olivat vastakkain kaupunginhallituksen esitys ja ensimmäisen äänestyksen voittanut Tapion esitys. Kaupunginhallitus JAA ja Juhani Tapio EI. Äänestyksen tulos: 2 JAA-ääntä Kalliokoski, Sutinen), 3 EI-ääntä (Tapio, Ojala,Välikangas ) ja 2 TYHJÄÄ (Harju, Savukoski). Puheenjohtaja totesi Juhani Tapion esityksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.


Hannaliisa Sutinen jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Kaupunginhallitus piti tauon tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen klo 17.46-17.56.

 

 

KH 28.12.2022 § 461   

      

 

Tulevaisuusjohtajan virka on ollut kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaisesti julkisesti haettavana. Hakuaika päättyi 16.12.2022 klo 15.00. Määräaikaan mennessä tulevaisuusjohtajan virkaa haki yhdeksän (9) henkilöä, joista neljä henkilöä täyttää viran kelpoisuusehdot.

 

Tulevaisuusjohtajan rekrytoinnissa on käytetty anonyymia rekrytointia kaupunginhallituksen päätöksen 22.2.2021 § 63 mukaisesti. Haastatteluun kutsuttavat valitaan ilman hakijan taustatietoja. Ansiovertailu tiedoksi kaupunginhallituksen jäsenille oheisena (henkilörekisteri, ei julkaista kaupungin nettisivuilla).

 

Kaupunginhallituksen nimeämä haastattelutyöryhmä kokoontui 20.12.2022 ja päätti esittää kaupunginhallituksen haastatteluun kutsuttavaksi kelpoisuusehdot täyttävät neljä hakijaa. Haastattelutyöryhmä esittää myös haastateltavien soveltuvuuden testaamista.

 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että haastateltaviksi kutsutaan kelpoisuusehdot täyttävät hakijat ja valtuuttaa haastatteluryhmän käyttämään soveltuvuustestausta.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Tuula Kuvaja ja Paula Alatalo esteellisenä poistuivat kokouksesta, eivätkä osallistuneet tämän asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon HL 28 § 1. kohta (asianosainen). Pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän asiakohdan osalta Marjo Säärelä.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 28.11.2022 § 407   

      

 

Kaupunginvaltuusto on 14.11.2022 § 130 päättänyt perustaa tulevaisuusjohtajan viran 1.1.2023 alkaen. Valtuuston päätöksen mukaisesti viran kelpoisuusvaatimukset ovat seuraavat:

- soveltuva ylempi korkeakoulututkinto

- kokemus kuntasektorin johtamis- ja esihenkilötyöstä

- kokemus kehittämistyöstä

 

Hallintosäännön mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi kuitenkin kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus päättää valtuuston täyttämän viran kokonaispalkasta ja palkantarkastuksesta sekä määräaikaisen virkamääräyksen antamisesta.

 

Ennen viran täyttämistä se on julistettava haettavaksi. Virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman hakumenettelyä mm., kun kyseessä on avoinna olevaan virkaan ottaminen määräajaksi tai viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen

 

Kunnalliset viranhaltijat otetaan virkasuhteeseen joko toistaiseksi tai määräajaksi. Toistaiseksi otetulla viranhaltijalla tarkoitetaan viranhaltijaa, jonka virkasuhteen kestoa ei ole etukäteen määrätty tai rajoitettu. Määräaikaisen viranhaltijan virkasuhteen kestoaikaa on ajallisesti rajoitettu. Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain mukaan viranhaltija voidaan ottaa virkaan määräajaksi

  • viranhaltijan omasta pyynnöstä
  • määräajaksi ottamisesta on erikseen säädetty taikka
  • tehtävän luonne
  • sijaisuus
  • avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoidon järjestäminen tai
  • muu näihin rinnastettava kunnan toimintaan liittyvä määräaikaista virkasuhdetta edellyttävä seikka sitä vaatii.

 

Organisaatiouudistuksesta ja muista uudelleen järjestelyistä aiheutuvat virkatehtävien vakiintumattomuus on katsottu olevan peruste määräaikaisuudelle. Kaupungin organisaatiossa tapahtuvien muutosten ja tilanteen vakiintumattomuuden vuoksi sekä viran ulkoiseen täyttämiseen kuluvan ajan vuoksi olisi perusteltua hoitaa tulevaisuusjohtajan viran täyttäminen määräaikaisesti ja mahdollistaa siten uuden organisaation mukaisen tulevaisuuspalveluiden toiminnan johtaminen täysipainoisesti vuoden 2023 alusta lähtien.

 

Kemijärven kaupungin viranhaltijoissa on 1.1.2023 alkaen kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä ja siten tulevaisuusjohtajan virka voitaisiin täyttää määräaikaisesti sisäisin järjestelyin ilman julkista hakumenettelyä.

 

Valmistelija Palvelualuejohtaja Marjo Säärelä, 040 568 2130

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan varahenkilö

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että tulevaisuusjohtajan virka täytetään määräaikaisesti sisäisin järjestelyin 31.12.2023 saakka tai korkeintaan siihen saakka kunnes virka täytetään vakinaisesti.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, että kaupunginhallitus päättää julistaa tulevaisuusjohtajan viran haettavaksi.

Kaupunginhallitus nimesi haastattelutyöryhmäksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajiston, kaupunginhallituksen puheenjohtajiston ja kaupunginjohtajan.

Tulevaisuusjohtajan kelpoisuusehtoina ovat
- soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
- kokemus kuntasektorin johtamis- ja esihenkilötyöstä
- kokemus kehittämistyöstä.

Eduksi katsotaan
- kokemus hankejohtamisesta
- talous- ja hallinto-osaaminen

Hakuilmoitus laaditaan näiden pohjalta.