Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 49



Kemijärven kaupungin kotouttamisohjelma vuosille 2023-2025 ja sopimus ELY-keskuksen kanssa sekä kuntapaikoista päättäminen

 

KV 20.03.2023 § 49     

164/05.11.01/2023       

 

Liitteenä 8 alla mainittu liite 12 (Kotouttamisohjelma 2023-2025) ja liitteenä 9 alla mainittua liite 13 (päivitetty sopimus ELY-keskuksen ja kaupungin välillä)

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Hallintopalvelut

 

 

KH 13.03.2023 § 94   

      

 

Laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010, jäljempänä kotoutumislaki), edellyttää, että kunta laatii kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelman (§32), joka hyväksytään kunnanvaltuustossa. Ohjelma on tarkistettava vähintään kerran neljässä vuodessa ja se tulee ottaa huomioon kunnan talousarviota laadittaessa.

Kotoutumisen edistämisestä annetun lain 30 § mukaan kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla. Kunnan tulee varmistaa, että sen palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille, riippumatta maahanmuuttaneen oleskelun perusteista ja huolehtia oman henkilöstönsä osaamisen kehittämisestä kotoutumisen edistämisessä.

 

Kotouttamisohjelman avulla kunnassa voidaan kehittää, suunnitella ja seurata palvelujen soveltumista maahanmuuttajille sekä tehdä näkyväksi kotoutumisen edistämistyön vastuutahoja, kehittämistarpeita ja painopisteitä. Kotouttamisohjelma myös edistää monialaista paikallista yhteistyötä eri viranomaisten ja muiden maahanmuuttajien kanssa toimivien tahojen välillä.

Edellinen Kemijärven kotouttamisohjelma on laadittu vuosille 2018-2020. Ohjelman päivittäminen on viivästynyt sote- ja kaupungin organisaatiouudistukseen liittyvien henkilöstömuutosten vuoksi. Kotouttamisohjelma on laadittu vuosille 2023-2025 ja siinä on huomioitu sotepalveluiden siirtyminen hyvinvointialueelle sekä kaupungin että Lapin maahanmuuttostrategia ja toteutuneet lakimuutokset. Tehty kotouttamisohjelma korvaa vuoden 2018-2020 tehdyn ohjelman, liite 12 (Kotouttamisohjelma 2023-2025).

 

Kunnan kotouttamisohjelman lisäksi Kotouttamislain 41 §:n mukaan kunta voi tehdä ELY-keskuksen kanssa sopimuksen lain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. 

 

ELY-keskus ja kunta yhdessä arvioivat vuosittain kuntaan osoitettavien ja sijoittuvien henkilöiden määrät, henkilöiden kuntaan muuton alkuvaiheen palveluihin, asumiseen sekä muihin kotoutumista edistäviin ja peruspalveluiden käyttöön kohdistuvat tarpeet.

 

Päätöksen pakolaisten vastaanotosta tekee jatkossakin kunta. Kunnan tulee kuitenkin kuulla hyvinvointialuetta pakolaisten vastaanoton yhteydessä ja käydä vuoropuhelua, jotta tarvittavat palvelut on mahdollista järjestää. Hyvinvointialue vastaa 1.1.2023 alkaen alaikäisten ilman huoltajaa maahan saapuvien vastaanotosta ja palveluiden järjestämisestä.

 

Lapin ELY-keskuksen ja Kemijärven kaupungin sopimusta kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä (LAPELY/1983/2017) esitetään jatkettavaksi ja Kemijärvi varaa kuntaan osoitettaville henkilöille vuosittain 20 kuntapaikkaa. Kemijärven kaupungin kuntapaikat on tarkoitettu ensisijaisesti Kemijärven vastaanottokeskuksen asiakkuudessa olleille haavoittuvassa asemassa oleville tilapäistä suojelua saaville, jotka ovat saaneet kotikunnan sekä haavoittuvassa asemassa oleville oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille.

 

Sopimus on päivitetty ja se korvaa ELY -keskuksen ja kaupungin välillä 20.12.2017 tehdyn sopimuksen, liite 13.

 

Voimassa oleva kotouttamisohjelma ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) kanssa tehty sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä ovat edellytyksiä sille, että valtio korvaa kotoutumisen edistämisestä annetun lain (44 §) mukaisesti kunnalle aiheutuneita kustannuksia.

 

Valmistelija Suunnittelija Päivi Piisilä, 040 480 6093

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto
1) hyväksyy Kemijärven kaupungin kotouttamisohjelman vuosille 2023-2025 liitteen 12 mukaisena,
2) hyväksyy ELY-keskuksen kanssa tehtävän sopimuksen liitteen 13 mukaisena ja
3) varaa vuosittain 20 kuntapaikkaa ensisijaisesti vastaanottokeskuksen asiakkuudessa olleille haavoittuvassa asemassa oleville tilapäistä suojelua saaville henkilöille, jotka ovat saaneet kotikunnan sekä haavoittuvassa asemassa oleville oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Ahti Majava poistui kokouksesta eikä osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon (HL 28.1. kohta 7 yleislausekejäävi, puoliso asian valmistelijana).

Päätösehdotus hyväksyttiin.