RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 26.04.2023/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muutosesitys talousarvion 2023 investointiosaan
LLJ 26.04.2023 § 39
563/02.02.00/2022
Hillatien koulun lisätarpeen 1.8.2023 osalta on päätetty ratkaisuksi koulun lähistölle sijoittuva, vuokrattava tilaelementti (moduuli) rakennus. Tilapalvelut liikelaitos on kaupunginhallituksen päätöksen (KH 09.01.2023 § 19) mukaisesti kilpailuttanut em. moduulirakennuksen toimittamisen ja vuokraamisen kolmen vuoden ajanjaksolle alkaen 1.8.2023.
Tarjouspyynnössä on määritelty urakkarajat toimitukselle siten, että tilaaja tekee pohja- ja piharakennukseen liittyvät työt toimittajan laatiman perustamissuunnitelman mukaisesti. Tilaajalle kuuluu myös varsinainen pohja- ja piharakenteiden sekä alueen käytön suunnittelu. Tilaaja toimittaa edelleen kunnallistekniikan vaatimat liittymät sekä sähköliittymän alueelle.
Lisäksi tilaajan tehtäviin jää piha-alueen varusteet / valaistus, liikenneturvallisuusselvityksen vaatimat työt sekä tontin aitaus.
Edellä mainituille tilaajalle kuuluville töille ei Kemijärven kaupungin talousarviossa 2023 ole Tilapalvelut liikelaitoksen investointiosioon varattu erillistä määrärahaa. Kustannusarvio töille on 250 000 euroa. Kustannusarviossa on otettu huomioon mahdollinen massavaihdon tarve.
Valmistelija Liikelaitoksen toimitusjohtaja Esa Pöyliö, 040 610 9738
Esittelijä Liikelaitoksen toimitusjohtaja Pöyliö Esa Kemijärvi
Päätösehdotus Liikelaitoksen johtokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle sekä edelleen -valtuustolle 250 000 euron lisämäärärahan myöntämistä vuoden 2023 investointeihin vuokrattavan tilaelementti (moduuli) rakennuksen pohja- ja piharakennustöihin tarvittavine varusteineen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |