Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 84


# KV 29.5.2023 § 84 Liite 7

Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

 

KV 29.05.2023 § 84  

    

 

 

Kemijärven kaupungin hallintosäännön 122 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi ja valmisteltavaksi seuraavat, kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet:

Kuntalaisten osallisuuden vahvistaminen asioiden valmistelussa ja päätösten arkeen saattamisessa / Paula Alatalo ja kahdeksan (8) muuta valtuutettua, merkittiin pöytäkirjan liitteeksi 7.