Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 58


# 30.5.2023 Varhaiskasvatuksen tilakustannukset

Varhaiskasvatuksen lisätilat, Särkelän ja Jyvälänpuiston päiväkoti

 

TL 30.05.2023 § 58     

252/12.07.01.00/2023       

 

Kemijärven kaupungin varhaiskasvatuksessa on talouden sopeuttamissuunnitelman mukaisesti lakkautettu päiväkoti ja toimintaa on siirretty yksityiselle Pilke Lounatuuli -palvelusetelipäiväkodille, joka järjestää varhaiskasvatusta keskustassa. Lisäksi vuoden 2022 aikana talouden sopeuttamissuunnitelman mukaisesti uusia päiväkotiryhmiä ei ole perustettu, vaan päivähoidon lapsia on sijoitettu vuorohoidon varhaiskasvatusryhmiin Jyvälänpuiston päiväkodin tiloihin. Vuorohoidon ryhmät sekä kaikki varhaiskasvatusryhmät ovat nyt täynnä.

 

Vuoden 2022 aikana Pilke-päiväkodilla on ollut vaikeuksia saada riittävästi henkilökuntaa eikä kaikkia 54 lapsipaikkaa ole ollut mahdollista täyttää. Loppuvuodesta 2022 ja alkuvuodesta 2023 Pilkkeen henkilöstötilanne on aktiivisen rekrytoinnin ansiosta parantunut ja lapsiryhmiin on ollut mahdollista sijoittaa enemmän lapsia. Pilkkeen kaikki ryhmät tulevat olemaan täynnä ensi syksynä. Pilkkeen esiopetusryhmän lapset siirtyvät syksyllä 2023 kouluun ja esiopetusryhmä muutetaan varhaiskasvatusryhmäksi.

 

Vuoden 2022 aikana Jyvälänpuiston ja Särkelän päiväkodeissa on ollut täyttä kaikissa ryhmissä, lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia. Kevään 2023 aikana ryhmät ovat edelleen täynnä ja lapsia on paljon jonossa. Erityisesti alle kolmevuotiaiden ryhmät ovat olleet täynnä. Lisäksi ukrainalaisten lasten määrä varhaiskasvatuksessa kasvaa jatkuvasti, kun huoltajat pääsevät koulutuksiin ja työelämään.

 

Ensi syksylle varhaiskasvatuksessa ei ole riittävästi tilaa jonossa olevien lasten sijoittamiseen, minkä vuoksi tarvitaan tilat ainakin yhdelle uudelle varhaiskasvatusryhmälle elokuusta 2023 alkaen Jyvälänpuiston päiväkotiin. Lisäksi Särkelän päiväkoti on täynnä ja tilat ovat ahtaat, joten myös Särkelän päiväkodin osalta tarvitaan lisätiloja. Molemmissa päiväkodeissa helpoin tapa saada lisätilaa on siirtää esiopetuksen ryhmiä toisiin tiloihin.

 

Liitteenä 2 on laskelma esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen lisätilojen kustannuksista ja lisähenkilöstöresurssikustannuksista.

 

Varhaiskasvatuksen ryhmiä on oltava riittävästi, jotta lapset saavat varhaiskasvatuksen sijoituspäätöksen ajassa, joka varhaiskasvatuslaissa (13.7.2018/540) on määritelty. Ryhmiin sijoittamista rajoittavat paitsi fyysiset tilat, myös henkilöstöä ja lapsiryhmien kokoa määrittelevät lait.

 

Pykälässä §17 määritellään varhaiskasvatuksen järjestämisestä: "Mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista, koulutuksesta tai muutosta toiseen kuntaan työn tai opintojen takia eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, varhaiskasvatuspaikkaa on haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Varhaiskasvatus on järjestettävä 1 ja 2 momentissa tarkoitetun ajan kuluttua viimeistään siitä päivästä lukien, kun lapsi tarvitsee paikan. Jos varhaiskasvatuksessa olevan lapsen varhaiskasvatuksen tarve laajentuu ennakoimattomasta työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta johtuen, kunnan on kuitenkin järjestettävä laajentuneen tarpeen mukainen varhaiskasvatuspaikka välittömästi saatuaan tiedon tarpeen muutoksesta." (19.12.2019/1395)

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto, 040 861 6486

 Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Vt. tulevaisuusjohtaja Laukkanen Heidi Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta päättää, että
1. Särkelän päiväkodissa toteutettu esiopetus toteutetaan elokuusta alkaen Särkikankaan liikuntahallin yhteydessä olevassa opetustilassa ja tilat valmistellaan opetuskäyttöön soveltuviksi ja
2. Jyvälänpuiston päiväkodin tiloissa olevista esiopetusryhmistä toinen sijoitetaan keskusta-alueen moduuliratkaisuun, jolloin Jyvälänpuiston päiväkotiin vapautuu lisätilaa yhdelle uudelle lapsiryhmälle.

Lisäksi tulevaisuuslautakunta päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy varhaiskasvatuspalveluille vuoden 2023 käyttötalousmenoihin 145 000 euron lisämäärärahan kohdistuen Jyvälänpuiston ja Särkelän päiväkotien lisätiloista ja -resursseista aiheutuvien kustannusten kattamiseen.

 

Päätös Tarja Perälä esitti asian jättämistä pöydälle lisäselvitysten saamista varten. Auvo Kilpeläinen kannatti Perälän esitystä.
Koska oli tehty kannatettu pöydällepanoesitys, keskustelu rajattiin koskemaan asian asiallisen käsittelyn jatkamista. Keskustelun jälkeen puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen. Ne, jotka ovat asian asiallisen käsittelyn kannalla vastaavat JAA ja ne, jotka ovat pöydällepanoesityksen takana vastaavat EI.

Asian asiallisen käsittelyn kannalla olivat Tuomas Kalliokoski, Anneli Meriläinen, Asko Severinkangas ja Jarkko Kotilaine.
Pöydällepanon takana olivat Raija Soppela, Auvo Kilpeläinen ja Tarja Perälä.

Puheenjohtaja totesi, että asian asiallinen käsittely jatkuu.

Tulevaisuuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

TL 25.04.2023 § 43   

      

 

Kemijärven varhaiskasvatuksessa on talouden sopeuttamissuunnitelman mukaisesti lakkautettu päiväkoti ja toimintaa on siirretty yksityiselle Pilke Lounatuuli -palvelusetelipäiväkodille, joka järjestää varhaiskasvatusta keskustassa. Lisäksi vuoden 2022 aikana talouden sopeuttamissuunnitelman mukaisesti uusia päiväkotiryhmiä ei ole perustettu, vaan päivähoidon lapsia on sijoitettu vuorohoidon varhaiskasvatusryhmiin Jyvälänpuiston tiloihin. Vuorohoidon ryhmät sekä kaikki varhaiskasvatusryhmät ovat nyt täynnä.

 

Vuoden 2022 aikana Pilke-päiväkodilla on ollut vaikeuksia saada riittävästi henkilökuntaa eikä kaikkia 54 lapsipaikkaa ole ollut mahdollista täyttää. Loppuvuodesta 2022 ja alkuvuodesta 2023 Pilkkeen henkilöstötilanne on aktiivisen rekrytoinnin ansiosta parantunut ja lapsiryhmiin on ollut mahdollista sijoittaa enemmän lapsia. Pilkkeen kaikki ryhmät tulevat olemaan täynnä ensi syksynä. Pilkkeen esiopetusryhmän lapset siirtyvät syksyllä 2023 kouluun ja esiopetusryhmä muutetaan varhaiskasvatusryhmäksi.

 

Vuoden 2022 aikana Jyvälänpuiston ja Särkelän päiväkodeissa on ollut täyttä kaikissa ryhmissä, lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia. Kevään 2023 aikana ryhmät ovat edelleen täynnä ja lapsia on paljon jonossa. Erityisesti alle kolmevuotiaiden ryhmät ovat olleet täynnä. Lisäksi ukrainalaisten lasten määrä varhaiskasvatuksessa kasvaa jatkuvasti, kun huoltajat pääsevät koulutuksiin ja työelämään.

 

Ensi syksylle varhaiskasvatuksessa ei ole riittävästi tilaa jonossa olevien lasten sijoittamiseen, minkä vuoksi tarvitaan tilat ainakin yhdelle uudelle varhaiskasvatusryhmälle elokuusta 2023 alkaen Jyvälänpuiston päiväkotiin. Lisäksi Särkelän päiväkoti on täynnä ja tilat ovat ahtaat, joten myös Särkelän päiväkodin osalta tarvitaan lisätiloja. Molemmissa päiväkodeissa helpoin tapa saada lisätilaa on siirtää esiopetuksen ryhmiä toisiin tiloihin.

 

Varhaiskasvatuksen ryhmiä on oltava riittävästi, jotta lapset saavat varhaiskasvatuksen sijoituspäätöksen ajassa, joka varhaiskasvatuslaissa (13.7.2018/540) on määritelty. Ryhmiin sijoittamista rajoittavat paitsi fyysiset tilat, myös henkilöstöä ja lapsiryhmien kokoa määrittelevät lait.

 

Pykälässä §17 määritellään varhaiskasvatuksen järjestämisestä: "Mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista, koulutuksesta tai muutosta toiseen kuntaan työn tai opintojen takia eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, varhaiskasvatuspaikkaa on haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Varhaiskasvatus on järjestettävä 1 ja 2 momentissa tarkoitetun ajan kuluttua viimeistään siitä päivästä lukien, kun lapsi tarvitsee paikan. Jos varhaiskasvatuksessa olevan lapsen varhaiskasvatuksen tarve laajentuu ennakoimattomasta työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta johtuen, kunnan on kuitenkin järjestettävä laajentuneen tarpeen mukainen varhaiskasvatuspaikka välittömästi saatuaan tiedon tarpeen muutoksesta." (19.12.2019/1395)

 

Yhdessä Tilapalvelut liikelaitoksen kanssa selvitetään mahdollisuutta siirtää Särkelän esiopetuksen lisätiloja Särkikankaan liikuntahallin yhteyteen, mikäli tilat ovat opetuskäyttöön soveltuvia. Jyvälänpuiston varhaiskasvatukseen tarvitaan näillä näkymin lisätilaa yhdelle 12-21 paikkaiselle ryhmälle. Mahdollisuuksia hyödyntää keskusta-alueen moduuliratkaisua esiopetuksen tarpeisiin on selvitettävä ja sen myötä mahdollisuutta ruokailun toteuttamiseen moduulissa tai Pilke Lounatuulen tiloissa. Myös Kallaan päiväkodin väliaikaista käyttöönottoa on selvitettävä Tilapalvelut liikelaitoksen kanssa, mikäli varhaiskasvatukselle ei löydy tilaa moduuliratkaisusta.

 

Tilojen ja henkilöstön lisätarve vaikuttaa määrärahoja lisäävästi ja lautakunnalle tuodaan kesäkuun kokoukseen esitys mahdollisesta lisämäärärahatarpeesta.

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto, 040 861 6486

 

Esittelijä Vt. tulevaisuusjohtaja Laukkanen Heidi Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta merkitsee varhaiskasvatuksen tilatarveselvityksen tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Varhaiskasvatuspäällikkö