Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 60


Tulevaisuuslautakunnan käyttötalouden muutos 2023

 

TL 30.05.2023 § 60     

540/02.02.00/2022       

 

Tulevaisuuslautakunnan alaisen toiminnan käyttötaloussuunnitelma on hyväksytty lautakunnassa 31.1.2023 § 5. Lautakunta päättää alaisensa toiminnan määrärahojen jaosta hallintosäännön 64 § :n mukaisesti.

Käyttötaloussuunnitelman hyväksymisen jälkeen lautakunta on hyväksynyt Liikkuvampi Kemijärvi -hankkeen toteutuksen ja toteutukseen liittyvän omarahoituksen kattamisen liikuntapalvelujen avustusmäärärahoista (TL 28.2.2023 § 23). Hankkeelle on avattu rahoittajan edellyttämä oma kustannuspaikka ja liikuntapalvelujen avustusmäärärahoista tulee siirtää vaadittu omarahoitusosuus 25 000 euroa ao. kustannuspaikalle. Tämä käyttötaloussuunnitelman muutos tarkoittaa sitä, että kustannuspaikalta 5532 Muu toiminta siirretään 25 000 euron määräraha kustannuspaikalle 5533 Liikkuvampi Kemijärvi hankkeen omarahoitusosuudeksi.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Vt. tulevaisuusjohtaja Laukkanen Heidi Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta hyväksyy, että kustannuspaikalta 5532 Muu toiminta siirretään 25 000 euroa avustuksiin varatuista määrärahoista kustannuspaikalle 5533 Liikkuvampi Kemijärvi hankkeen omarahoitusosuudeksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.