Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 53


Koillis-Lapin musiikkiopiston täyttöluvat 1.8.2023 alkaen toistaiseksi

 

TL 30.05.2023 § 53     

12/01.01.01.00/2023       

 

Koillis-Lapin musiikkiopistoon haetaan täyttölupaa seuraaviin tehtäviin:

 

Tanssin sivutoimisen virkasuhteisen tuntiopettajan täyttölupa 1.8.2023 alkaen toistaiseksi. Opetuspaikkana on Kemijärvi. Opetusta on 6-7 h/vk. Tunteja ei ole mahdollista sijoittaa muille viranhaltijoille. Virkaan on varattu määräraha vuoden 2023 talousarviossa henkilöstösuunnitelman mukaisesti.

 

Musiikin hahmotusaineiden virkasuhteisen sivutoimisen tuntiopettajan täyttölupa 1.8.2023 alkaen. Tehtävää hoitanut henkilö on ilmoittanut, ettei ole käytettävissä enää syksyllä 2023. Opetuspaikkana on Kemijärvi. Opetusta on noin 6 h/vk. Tunteja ei ole mahdollista sijoittaa muille viranhaltijoille. Virkaan on varattu määräraha vuoden 2023 talousarviossa henkilöstösuunnitelman mukaisesti.

 

Oheisena tehtävänkuvaukset.

 

Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttölupien myöntämistä.

 

Valmistelija Vt. tulevaisuusjohtaja Heidi Laukkanen, 040 484 2079

 

Esittelijä Vt. tulevaisuusjohtaja Laukkanen Heidi Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta päättää myöntää täyttöluvat Koillis-Lapin musiikkiopiston virkojen täyttämiseen 1.8.2023 alkaen toistaiseksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Vt. tulevaisuusjohtaja Heidi Laukkanen

 Henkilöstöpalvelut