Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 03.10.2023/Pykälä 97


Täyttölupa varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 15.10.2023 alkaen

 

TL 03.10.2023 § 97     

12/01.01.01.00/2023       

 

 Täyttölupa haetaan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään.

 

Varhaiskasvatuslaissa- ja asetuksessa on määritelty kasvattajien ja hoidossa olevien lasten suhdeluku. Tämän mukaan lapsiryhmässä tulee olla yli kolmevuotiaiden lasten ryhmässä 1 kasvattaja / 7 lasta ja ja alle kolmevuotiaiden ryhmässä 1 kasvattaja / 4 lasta. Näistä suhdeluvuista saa lain mukaan poiketa ainoastaan tilapäisesti ja lyhytaikaisesti. Suhdeluvusta poikkeaminen ei voi olla päivittäistä eikä jatkuvaa. Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee huolehtia riittävästä sijaisjärjestelmästä, jonka avulla pystytään huolehtimaan siitä, että varhaiskasvatuslain edellyttämä henkilöstömitoitus pystytään nopeasti saavuttamaan myös vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa. (HE40/2018, 36§)

 

Jyvälänpuiston päiväkodin varhaiskasvatuksen lastenhoitaja on jäänyt pois tehtävästä ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajan viimeinen työssäolopäivä oli 31.3.2023. Tehtävässä on tällä hetkellä määräaikaisena vasta valmistunut muodollisesti pätevä lastenhoitaja.

 

Tarve varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään on pysyvä. Varhaiskasvatustoiminnan kannalta ei ole järkevää, että pysyvään tarpeeseen vastataan eripituisilla määräaikaisilla sijaisuuksilla, eikä se ole myöskään lapsen edun mukaista. Jotta varhaiskasvatuslain mukainen henkilöstömitoitus toteutuu, täyttölupa varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on välttämätön.

 

Lastenhoitajan tehtävät sisältyvät varhaiskasvatuspalveluiden henkilöstösuunnitelmaan ja palkkaukseen on varattu määräraha v. 2024 talousarviossa.

 

Varhaiskasvatuksessa on laskettu, että vuoden 2030 sosionomimitoitukseen päästään, vaikka tätä kyseistä lastenhoitajan tehtävää ei muuteta vielä sosionomin tehtäväksi. Vuosien 2024-2030 välillä tulee arviolta eläköitymään 11 vakituisessa lastenhoitajan tehtävässä olevaa työntekijää, joiden tehtävät (tarvittaessa) muutetaan pikkuhiljaa sosionomin tehtäviksi.

Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttöluvan myöntämistä.

 

Oheisena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävänkuvaus.

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto, 040 861 6486

 

Esittelijä Tulevaisuusjohtaja Tervonen Ilpo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta päättää myöntää luvan varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävän täyttämiseen toistaiseksi 15.10.2023 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto

 Henkilöstöpalvelut