Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 112



Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

 

KV 11.09.2023 § 112  

    

 

 

Kemijärven kaupungin hallintosäännön 122 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

Päätös Kokouksessa jätettiin seuraavat valtuustoaloitteet: Kemijärven kaupungin sopimukset ja sitoumukset Biotehdashankkeeseen liittyen (liite 10), Kemijärvi-50 juhlavuoden tapahtumien kulun tarkka selvittäminen (liite 11), Koulunkäynninohjaajien todellinen tarve selvitettävä (liite 12), Kemijärven kaupunkiin perustetaan Henkilöstöpäällikön/Kuntatarkastajan virka (liite 13) sekä Harrasteseteli (liite 14)

Hannaliisa Sutinen poistui kokouksesta klo 21.32.