Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 28.09.2023/Pykälä 15


Varavaltuutetun määrääminen

 

KEVA 28.09.2023 § 15     

165/00.00.00.00/2021       

 

Kuntalain (10.4.2015/410) 17 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.

 

Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Vaalilain 93 §:n (29.6.2021/649) mukaan varavaltuutettujen valitsemisesta säädetään kuntalain 17 §:ssä. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Suomen Keskusta

Suomen Keskustalla on kahdeksan (8) valtuutettua ja kuusi (6) varavaltuutettua. Valtuusto on myöntänyt 26.6.2023 § 92 Pekka Liisanantille eron varavaltuutetun luottamustoimesta. Valtuusto on kutsunut 26.6.2023 § 92 Liisanantin tilalle Suomen Keskustan seuraavaksi järjestyksessä olevan ensimmäisen varavaltuutetun. Suomen Keskustan varavaltuutettujen määrä on jäänyt vajaaksi.

 

Edellä mainitun jälkeen Suomen Keskustan varavaltuutetut ovat järjestyksessä seuraavat: 1. varavaltuutettu Palojärvi Jarmo, 2. varavaltuutettu Kangas Esa, 3. varavaltuutettu Alaluusua Aarno, 4. varavaltuutettu Alaluusua Arto, 5. varavaltuutettu Viitamäki Unto.

 

Kuntavaaleissa 2021 Suomen Keskustalla on ollut 15 ehdokasta, eikä kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyksi. Vaalilain 93 §:n mukaan varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Tulevaisuuden Kemijärvi yhteislista

Tulevaisuuden Kemijärvi yhteislistalla on kolme (3) valtuutettua ja sama määrä varavaltuutettuja. Valtuusto on myöntänyt 11.9.2023 § 104 Pekka Iivarille eron valtuutetun luottamustoimesta. Valtuuston on kutsunut 11.9.2023 § 104 Tulevaisuuden Kemijärvi yhteislistan seuraavaksi järjestyksessä olevan ensimmäisen varavaltuutetun kaupunginvaltuutetuksi. Tulevaisuuden Kemijärvi yhteislistan varavaltuutettujen määrä on jäänyt vajaaksi.

 

Edellä mainitun jälkeen Tulevaisuuden Kemijärvi yhteislistan varavaltuutetut ovat järjestyksessä seuraavat: 1. varavaltuutettu Perälä Tarja, 2. varavaltuutettu Stenroos Toivo, 3. varavaltuutettu Kulojärvi Mikko.

 

Kuntavaaleissa 2021 Tulevaisuuden Kemijärvi yhteislistan ehdokkaista, joka ei tullut valituksi, sai eniten ääniä Kulojärvi Mikko (16 ääntä, vertausluku 52,000).

 

Valmistelija Henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo 040 587 2490

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta toteaa vaalilain 93 §:n pykälässä olevien säännösten nojalla Suomen Keskustan varavaltuutettujen määrän jäävän vajaaksi.

Keskusvaalilautakunta määrää Tulevaisuuden Kemijärvi yhteislista 3. varavaltuutetuksi Mikko Kulojärven.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Mikko Kulojärvi