Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 132



Puustellin alueen tonttien hinnoittelu ja luovutusehdot

 

KV 20.11.2023 § 132     

595/02.05.00.00/2022       

 

Alla mainittu liite 10 (tonttien hinnoittelu) on liitteenä 1 ja alla mainittu liite 11 on liitteenä 2.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

KH 13.11.2023 § 391   

      

 

Elinvoimalautakunnan kokous pidetään kaupunginhallituksen esityslistan lähtöpäivänä 8.11.2023 klo 16.00-, joten lautakunnan kokouksessa tekemää päätöstä ei saada kaupunginhallituksen listalle vahvistettuna esityslistan lähtöajankohtaan mennessä. Elinvoimajohtajan päätösehdotuksena elinvoimalautakunnalle on, että elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että liitteen 10 mukainen tonttien hinnoittelu vahvistetaan ja tonttien myynti-/vuokraehtoihin lisätään rakentamisvelvoite liitteenä 11 olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisesti.

Mikäli elinvoimalautakunnassa päätetään elinvoimajohtajan päätösehdotuksesta poikkeavasti, tuodaan lautakunnan päätös tiedoksi kaupunginhallitukselle korjattuna esittelynä esityslistan toimittamisen jälkeisenä päivänä.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto vahvistaa liitteen 10 mukaisen tonttien hinnoittelun ja tonttien myynti-/vuokraehtoihin lisätään rakentamisvelvoite liitteenä 11 olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

EL 08.11.2023 § 132   

      

 

Kemijärven kaupungin Elinvoimalautakunta on käsitellyt kokouksessa 29.06.2023 § 84 Puustellin alueen tonttien hinnoittelua. Hinnoittelupäätöksessä ei ole otettu kantaa luovutusehtoihin. Tontin voi päätöksen mukaan joko ostaa tai vuokrata. Elinvoimalautakunta on päättänyt hyväksyä hinnoittelun ja siirtänyt tonttien hinnoittelun kaupunginhallituksen ja edelleen -valtuuston vahvistettavaksi, liitteen 5 mukaisesti.

 

Kaupunginhallitus on käsitellyt asiaa kokouksessaan 07.08.2023 § 266 ja hyväksynyt äänestyksen jälkeen Elinvoimalautakunnassa päätetyn hinnoittelun ja siirtänyt päätöksen / hinnoittelun vahvistamisen edelleen Kaupunginvaltuustolle, liitteen 5 mukaisesti.

 

Kaupunginvaltuusto on käsitellyt Puustellin alueen tonttien hinnoittelua kokouksessaan 11.09.2023 § 109. Kaupunginvaltuuston päätös on ollut palauttaa kokousasia uudelleen valmisteluun. Valtuuston päätöksessä, liite 5, ei ole esitetty uudelleen valmistelun sisältöä, miltä osin uudelleen valmistelu tulee tehdä.

 

Valtuuston kokouksessa käydyn keskustelun perusteella uudelleen valmistelun tulee ilmeisesti koskea tonttien luovutusehtoja.

 

Uudelleen valmistelussa olevaan Puustellin alueen tonttien hinnoitteluun,

liite 6, on lisätty luovutusehto / rakentamisvelvoite, joka on esitetty liitteenä 7 olevassa luonnos kauppakirjan kohdassa 4 ja 5.  

 

Valmistelija Kunnallistekniikan päällikkö Eero Saarijärvi, puh. 0400 391 814

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Karppinen Anne Kemijärvi

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle, että liitteen 6 mukainen tonttien hinnoittelu vahvistetaan ja tonttien myynti-/vuokraehtoihin lisätään rakentamisvelvoite liitteenä 7 olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.