Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 135



Valtuustoaloite: Koulunkäynninohjaajien todellinen tarve selvitettävä

 

KV 20.11.2023 § 135     

555/12.02.01/2023       

 

Alla mainittu liite 12 on liitteenä 6.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Honkanen Senni

 

 

KH 13.11.2023 § 392   

      

 

Tulevaisuuslautakunta on 7.11.2023 § 109 merkinnyt tiedoksi valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen ja esittää vastauksen edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle. Valtuustoaloite liitteenä 12.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja, vs. hallintojohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236

 

Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto toteaa valtuustoaloitteessa esitettyjen asioiden tulleen selvitetyksi ja valtuustoaloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

TL 07.11.2023 § 109   

      

 

Valtuustoaloite liitteenä 6.

 

Perusopetuksessa tuen tarve on lisääntynyt vuosien saatossa. Aivan kuten Honkasen ym. valtuustoaloitteessa todetaan, lapsilla on entistä enemmän haasteita oppimisessa, itsesäätelyssä, keskittymisen ja tarkkaavaisuuden ylläpitämisessä sekä vuorovaikutuksessa. Tilastokeskuksen mukaan tehostettua tai erityistä tukea saavien oppilaiden osuus perusopetuksen oppilaiden määrästä kasvaa vuosittain yli prosenttiyksikön verran edelliseen vuoteen verrattuna.

 

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja sen tarve

 

Perusopetuslain (16-17§) mukaan oppilaan tulee saada tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin silloin, kun tuen tarvetta ilmenee. Tuen tarpeen ilmetessä koulussa suunnitellaan huoltajan kanssa yhteistyössä tukitoimet, joilla pyritään vaikuttamaan oppilaan oppimiseen ja koulunkäynnin haasteisiin. Tukimuotoja on erilaisia. Sopiva luokkakoko on oppimisen ja koulunkäynnin tuen lähtökohta. Muita tukimuotoja ovat mm. tukiopetus, laaja-alainen erityisopetus, koulukuraattorin tuki, eriyttäminen, jakotunnit, resurssiopettajan tuki, erityisopetuksen pienryhmän tuki, jopo -luokan tuki, erityiset opetusjärjestelyt, oppiaineiden yksilöllistäminen sekä koulunkäynninohjaajan tuki ja tietenkin oman opettajan tarjoama tuki. Kemijärven kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelmassa on sivuilla 78-95 määritelty oppimisen ja koulunkäynnin tuen käytännön järjestämiseen liittyvät keskeiset linjaukset.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 Suomessa 13,9 % peruskoulun oppilaista sai tehostettua tukea. Erityistä tukea sai 9,7 % perusopetuksen oppilaista. Kemijärvellä tehostettua tukea saa noin 14,2 % perusopetuksen oppilaista ja erityistä tukea saa 9,1 % perusopetuksen oppilaista. Tieto oppilaan saamasta erityisestä tuesta on salainen, joten oppilaiden tunnistettavuuden nimissä taulukkoa erityisen tuen oppilaiden luokkakohtaisista määristä ei voi tehdä.

 

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen resurssit

 

Tilastokeskuksen (2019) mukaan luokkien keskikoko on Suomessa vuosiluokilla 1-6 18,9 oppilasta. Vuosiluokilla 7-9 keskikoko on 16,9 oppilasta. Kemijärvellä luokkien 1-6 keskimääräinen ryhmäkoko on 17,4 ja luokkien 7-9 keksimääräinen ryhmäkoko on 17,6 oppilasta.  Kemijärvellä yhtä luokkaa kohti laaja-alaisen erityisopettajan resurssia on noin 3-5 oppituntia viikossa. Jakotunteja on jokaisella alakoulun luokalla 3-5, luokkakoosta riippuen. Resurssiopettajan tukea on luokka-asteille 1-6 varattu 1-2 tuntia luokkaa kohden viikossa. Luokilla 7-9 tukea resurssiopettajan tuki keskittyy usein matemaattisten aineiden sekä kielten tunneille. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan yhtä koulukuraattoria kohden saa olla enintään 670 oppilasta. Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukio-opetuksen yhteenlaskettu oppilasmäärä on Kemijärvellä noin 570 ja kuraattoriresurssi on noin 1,3 henkilöä.

 

Hillatien koululla toimii 18 koulunkäynninohjaajaa. Valtuustoaloitetta jätettäessä lukumäärä oli 17. Pääsääntöisesti voidaan todeta, että yhden ohjaajan työpanos on jaettu kahteen perusopetusryhmään. Esimerkiksi yksi ohjaaja hoitaa 5A ja 5B -luokkien ohjaajatarpeen hänelle tehdyn työjärjestyksen mukaan. Näin yhteen luokkaan saadaan koulunkäynninohjaajan työpanosta noin 10-15 tuntia viikossa. Erityisopetuksen pienryhmissä sekä joustavan perusopetuksen ryhmässä on yksi-kaksi koulunkäynninohjaajaa joka tunnilla, riippuen ryhmästä. Oppilaan koulupäivä on lyhyempi, kuin työntekijän työpäivä. Tämänhetkisellä koulunkäynninohjaajaresurssilla saadaan hoidettua myös oppilaiden koulupäivän ulkopuolelle sijoittuvat työtehtävät. Mikäli ohjaajamäärä tästä merkittävästi kasvaisi, ei oppilaiden koulupäivän ulkopuolelle tai oppilaiden loma-ajoille löytyisi tarkoituksenmukaista tekemistä.

 

Tässä taulukossa on esitetty koulunkäynninohjaajien määrä eri luokkatasoilla:

 

Luokkataso

Koulunkäynninohjaajien määrä

Luokka

Koulunkäynninohjaajien määrä

1 ABC

3

Jopo

1

2 AB

1

A

1

3 ABC

1,5

B

2

4 ABC

2

C

1

5 AB

1

D

2

6 ABC

1,5

7-9 lk

1

 

Koulunkäynninohjaajaresurssin riittävyydestä keskusteltaessa on hyvä luoda katsetta myös muiden kuntien resursseihin. Koulunkäynninohjaajamäärien vertailu on haasteellista, koska kunnissa on esimerkiksi eri määrä kouluyksiköitä tai koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistapa kunnissa poikkeaa. Yhtenä vertailutapana on koulunkäynninohjaajien määrä suhteessa oppilasmäärään. Seuraavassa taulukossa on esitetty vertailutietoa Pohjois-Suomen kunnista.

 

Kunta

Oppilaita perusopetuksessa

Koulunkäynninohjaajien määrä perusopetuksessa

Oppilaita yhtä koulunkäynninohjaajaa kohden

Kemijärvi

468

18

26

A

6084

105

58

B

605

17

36

C

245

8

31

D

210

10

21

E

195

8

24

F

650

21

31

 

Seuraavassa taulukossa on esitetty vertailutietoa muista noin 7000 asukkaan kunnista Suomessa.

 

Kunta

Oppilaita perusopetuksessa

Koulunkäynninohjaajien määrä perusopetuksessa

Oppilaita yhtä koulunkäynninohjaajaa kohden

G

720

25

29

H

820

30

27

I

500

23

22

J

820

38

22

 

Vertailun perusteella voidaan todeta, että Kemijärven kaupungin koulunkäynninohjaajaresurssi on samassa linjassa muiden samankokoisten kuntien koulunkäynninohjaajaresurssien kanssa. Pohjois-Suomen kuntiin verrattuna Kemijärven tilanne on hieman keskiarvoa parempi.

 

Kemijärvellä osa koulunkäynninohjaajista työskentelee osa-aikaisesti omasta toiveestaan. Kemijärvi lähtökohtaisesti palkkaa koulunkäynninohjaajat kokoaikaisiksi. Muutama osa-aikaista työtä tekevä työntekijä ei vaikuta isossa kokonaisuudessa luokkiin tarjottavaan koulunkäynninohjaajaresurssiin merkittävästi, sillä työntekijän osa-aikatyön mahdollistamat työtunnit sijoitetaan oppilaiden koulupäivän ajalle. Lisäksi osa-aikaisten työntekijöiden resurssia ei sidota esimerkiksi aamu- ja iltapäivätoimintaan. Aiheen tiimoilta eri kuntiin tehdyn kartoituksen perusteella on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kunnassa iso osa koulunkäynninohjaajista työskentelee osa-aikaisena työnantajan päätöksellä. Osa-aikaprosentit vaihtelevat pääsääntöisesti välillä 60-80 %.

 

Erityisopetuksen pienryhmien tilanne

 

Hillatien koululla toimii neljä erityisopetuksen pienryhmää. Yhteensä ryhmissä on 37 oppilasta. Lukuvuoden alussa pienryhmissä oli tilaa neljälle oppilaalle. Tällä hetkellä tilaa on kahdelle uudelle oppilaalle. Kevätlukukauden 2023 päätteeksi oppilaille, joilla katsottiin olevan ehdoton pienryhmän tarve, tarjottiin mahdollisuus pienryhmäsiirtoon. Koska pienryhmätarve tunnetusti koko ajan kasvaa, voi tulevaisuudessa tulla ajankohtaiseksi keskustelu uudesta pienryhmästä.

 

Johtopäätökset

 

Valtuustoaloitteessa korostetaan, että opetuksen järjestäjän tulee selvittää koulunkäynninohjaajien todellinen tarve. Tarvetta on haasteellista selvittää nykyistä tarkemmin. Koulunkäynninohjaajien sijoittelu luokkiin tapahtuu rehtorin toimesta ja perustuu rehtorin ja opettajien oppilaantuntemukseen. Yksin tehostetun tai erityisen tuen oppilaiden pedagogiset asiakirjat eivät kerro kaikkea koulunkäynninohjaajan tarpeesta, sillä myös yleisen tuen oppilaat tarvitsevat ja hyötyvät luokkakohtaisen ohjaajan tuesta ja ovat siihen oikeutettuja. Lisäksi joidenkin oppilaiden tuen tarpeeseen voidaan vastata tehokkaammin muilla tukitoimilla, kuin koulunkäynninohjaajan tuella.

 

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen eri muotojen käyttöä ja tarvetta seurataan jatkuvasti. Tarvittaessa opetuksen järjestäjän tulee reagoida kasvaneeseen tuen tarpeeseen järjestelmällä olemassa olevaa resurssia uudelleen tai lisäämällä resurssia. Tätä tarkastelua tehdään jatkuvasti eri tukimuotojen osalta. Koulunkäynninohjaajien osalta vuoden 2023 lisätalousarvioon kuului kahden koulunkäynninohjaajan palkkakulut, koska perusopetus kasvoi valmistavan opetuksen päättymisen seurauksena. Nämä palkkarahat on lisätty myös vuoden 2024 talousarvioon siten, että kyseiset tehtävät voidaan tulevaisuudessa vakinaistaa.

 

Valmistelija Tulevaisuusjohtaja Ilpo Tervonen, 040 624 5300

 

Esittelijä Tulevaisuusjohtaja Tervonen Ilpo Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.