RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupungin myytävien/vuokrattavien tonttien varausajan hinnoittelu
EL 25.01.2024 § 10
42/02.05.00.00/2024
Kaupungin myytävien tonttien varausajan pituudesta sekä tontin varausmaksuista ja päätetty aiemmin teknisen lautakunnan kokouksessa TEKL 12.12.2019 § 118. Tekninen lautakunta on päättänyt, että tonttien varausmaksu on 100 €/tontti ja varausaika enintään 9 kk.
Kaupungin Asuminen ja Ympäristön maankäytön toimialue on alkanut kehittämään ja panostamaan voimakkaammin tonttien tehokkaan myynnin kehittämiseen. Tonttien myynnin kannalta myös tontin varattuna olo aikaan tulee saada tehokkuutta.
Lyhyemmällä varausajalla saavutetaan nopeampi kiertoaika tontin varausajassa ja sitä kautta myynti tulee tehokkaampaa. Nykyisellä käytössä olevalla varausajalla halututkin tontit pysyvät turhan pitkään poissa markkinoilta, sekä toisilta ostajaehdokkailta. Nykyisellä varaussysteemillä tonttien varauksista suurin osa ei johda mihinkään jatkotoimenpiteisiin tontin hankinnan suhteen.
Tontin varausaika tulisi olla 3 kk. Tällä aikamääreellä tontin hankkijan tulisi osata päättää lopullisesti ottaako tontin vai ei. Tässä ajassa ehtii neuvotella mahdolliset muut tontin hankintaan liittyvät asiat.
Varausmaksun nostamisella 100 eurosta 400 euroon toisi esille enemmänkin todellisia tontin ostajia / vuokraajia. Varausmaksu voisi olla muodoltaan palautettava niille, jotka ostavat /vuokraavat tontin. Niille, joiden tontin varaus ei johda varausajan puitteissa tontin ostamiseen / vuokraamiseen, ei varausmaksua palautettaisi. Tällä tavalla toimiessamme tontin varaaja olisi enemmän sitoutuneempi tontin hankintaa. Näin toimiessamme tonttien
varaaminen menisi paremmin todellisille tonttien tarvitsijoille ja sitä kautta rakentajille.
Valmistelija Kunnallistekniikan työnjohtaja Martti Valkola, puh. 040 544 8015
Esittelijä Elinvoimajohtaja Karppinen Anne Kemijärvi
Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää, että tonttien varausmaksu on 400,00 €/tontti ja varausaika 3 kuukautta. Taksa tulee voimaan 1.3.2024 alkaen.
Päätös Elinvoimalautakunta päätti lisäksi, että varausmaksu palautetaan kaupan tai maanvuokasopimuksen syntyessä. Päätösehdotus hyväksyttiin edellämainitulla lisäyksellä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |