RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 25.01.2022/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oikaisuvaatimus palvelualuejohtajan päätökseen 8.12.2021 § 136 / Päätös opintovapaahakemukseen
HL 25.01.2022 § 7
63/01.00.03/2021
Tuntiopettaja Matti Karvonen on tehnyt oikaisuvaatimuksen palvelualuejohtajan päätökseen 8.12.2021 § 136 oheisliite. Haettu opintovapaa on hylätty opintovapaahakemukseen sisällytetyn ehdollisuuden vuoksi. Opintovapaan hyväksyminen haetun perusteella olisi asettanut Karvosen parempaan asemaan muihin Kemijärven kaupungin palveluksessa oleviin nähden.
Karvonen vaatii oikaisua menettelyvirheen vuoksi oikaisuvaatimuksen kohdissa a, b ja c.
Opintovapaahakemukseen on annettu päätös opintovapaa-asetuksen (7.12.1979/864) 7 §:n 1 mom. mukaisesti 15 päivää ennen opiskelun alkamista.
Opintovapaalaissa tai opintovapaa-asetuksessa ei aseteta neuvotteluvelvoitetta työnantajalle tämän tehdessä päätöstä opintovapaan myöntämisestä yksittäiselle työntekijälle. Lisäksi todettakoon, että Karvonen ei ole edes pyytänyt keskustelua hakemuksensa sisältöön liittyen.
Päätöksentekoon ei ole osallistunut esteellisiä viranhaltijoita eikä oikaisuvaatimuksen tekijä ole perustellut mihin hänen väitteensä perustuu.
Karvosen oikaisuvaatimus tulee hylätä perusteettomana.
Valmistelija henkilöstö- ja hallintosihteeri Päivi Alatalo 040 587 2490
Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hylkää Matti Karvosen oikaisuvaatimuksen perusteettomana.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Matti Karvonen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |