RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.02.2022/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2022 talousarvion käyttösuunnitelmat / Hyvinvointipalvelut palvelualue
KH 14.02.2022 § 49
59/02.02.00/2021
Hyvinvointilautakunnan 25.1.2022 § 4 päätöksen mukainen palvelualueen käyttösuunnitelma tiedoksi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle liitteenä 1.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh. 040 730 0236
Esittelijä Kaupunginjohtaja Rantanen Atte Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi hyvinvointilautakunnan käyttösuunnitelman ja esittää sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
HL 25.01.2022 § 4
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 13.12.2021 § 142 talousarvion vuodelle 2022.
Kaupungin hallintosäännön mukaan lautakunta hyväksyy talousarvioon perustuvan hyvinvointipalvelut palvelualueen ja sen vastuualueiden käyttösuunnitelmat. Näitä vastuualueita ovat varhaiskasvatuspalvelut, perusopetus- ja lukiokoulutuspalvelut, kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut, perhe- ja sosiaalipalvelut, sairauksien ehkäisy- ja hoitopalvelut, vammaisten palvelut ja ikäihmisten palvelut.
Kaupunginhallituksen vuoden 2022 talousarvion toimeenpano-ohjeiden mukaan lautakunnat käsittelevät alaisensa palvelualueen talouden ja toiminnan seurantaraportit hallintosäännön mukaisesti määrävälein. Vuonna 2022 käsittely toteutetaan puolivuosittain.
Toimielimille annetaan selvitys määrärahojen käytöstä ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta (käyttösuunnitelman toteutuma) vastuualueittain hallintosäännön määräämin aikarajoin tilanteesta 30.6 ja selvitys toimitetaan lautakuntakäsittelyn jälkeen kaupunginhallitukselle viimeistään 31.8 mennessä. Talousarviossa määrättyjen tilivelvollisten tehtävänä on seurata määrärahojen käyttöä ja analysoida toimielimille toiminnassa tapahtuneita muutoksia. Vastuu määrärahojen käytöstä ja käytön seurannasta on kaupunginjohtajalla, palvelualuejohtajilla ja vastuualueiden päälliköillä.
Hyvinvointipalvelualueen varhaiskasvatuspalvelujen, perusopetus- ja lukiokoulutuspalvelujen, kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelujen, perhe- ja sosiaalipalvelujen, sairauksien ehkäisy- ja hoitopalvelujen, vammaisten palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen käyttösuunnitelmat ovat liitteenä 1.
Tilinpäätösennusteen 2021 osalta tiedot ovat puutteelliset, koska palvelun tuottavalta Sarastialta ei ole saatu listan lähtöpäivään mennessä tietoa toteutuneesta lomapalkkavelasta. Tiedot päivitetään valtuustolle helmikuussa tiedoksi annettavaan tiedostoon.
Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, 040 730 0236
Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä hyvinvointipalvelualueen käyttösuunnitelmat vuodelle 2022 ja antaa ne tiedoksi kaupunginvaltuustolle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että Beatrice Hauri poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.10.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |