Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 29.03.2022/Pykälä 45


# Kumppanuus- ja palvelusopimus 1.4.2022-

Saura-säätiön ja Kemijärven kaupungin välinen Kumppanuus- ja palvelusopimus  1.4.2022 alkaen toistaiseksi

 

HL 29.03.2022 § 45     

163/00.01.02.00/2022       

 

Kemijärven kaupungilla ja Saura-säätiöllä on hyvinvointilautakunnan 15.1.2020 § 160 päätöksen mukaisesti voimassa kumppanuus- ja palvelusopimus vuosille 2021-2022. Sopimuksen sisältöä on tullut tarpeen tarkastaa ennen sopimuksen päättymistä, koska asiakkaiden palvelutarpeissa on tapahtunut muutoksia ja esille on tullut tarpeita palveluille, joita ei ole nykyisessä sopimuksessa.

 

Kumppanuus- ja palvelusopimuksen kohderyhmänä ovat työmarkkinoiden ulkopuolella olevat nuoret, osatyökykyiset, työttömät, maahanmuuttajat ja määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä olevat henkilöt, joiden työllistyminen avoimille työmarkkinoille on estynyt sosiaalisten ja/tai terveydellisten rajoitteiden tai työmarkkinoiden vaatimuksia vastaavan osaamisen puuttumisen tai työnhakuun liittyvien valmiuksien puuttumisen johdosta. Sopimuksella hankittavat palvelut jaetaan kolmeen ryhmään:

  1. Hyvinvointia tukevat ja osallisuutta lisäävät palvelut
  2. Työmarkkina-aseman selvittämisen ja työllistymisen edistämisen palvelut
  3. Erilliset tilaajan tarpeisiin tuotetut palvelut

 

Sopimus huomioi ennen kaikkea lakisääteisten palveluiden kuten sosiaali-sen kuntoutuksen ja kuntouttavan työtoiminnan tuottamisen.

 

Sopimuksen vuosittainen kokonaishinta on 150 000 euroa ja sopimus on voimassa 1.4.2022 alkaen toistaiseksi. Sopimus siirtyy hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen. Tällä sopimuksella korvataan Kemijärven kaupungin ja Saura-säätiön kumppanuus- ja palvelusopimuksesta vuosille 2021-2022 määräaika 1.4.2022-31.12.2022.

 

Saura-säätiön ja Kemijärven kaupungin väliset Kumppanuus- ja palvelusopimukset 1.4.2022 alkaen sisältävät Kumppanuus- ja palvelusopimuksen (liite 3). Palvelukuvaukset ja sopimushinnat sekä tietosuojasopimus (Salainen Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 §/17) oheisena.

 

Valmistelija Johtava sosiaalityöntekijä Merja Onkamo, 040 189 9062

 

Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy Saura-säätiön ja Kemijärven kaupungin välisen kumppanuus- ja palvelusopimuksen 1.4.2022 alkaen toistaiseksi.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että Jarkko Kotilaine ja Jaana Soppela esteellisinä poistuivat kokouksesta, eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon. Esteellisyysperusteena oli HL 28.1 kohta 5 yhteisöjääviys, (Saura-säätiön hallituksen puheenjohtaja ja jäsen). Puheenjohtajana tämän pykälän osalta toimi Asko Severinkangas ja pöytäkirjantarkastajana Harri Väliranta. Asian käsittelyyn ja päätöksentekoon osallistui Jarkko Kotilaineen varajäsen Rainer Wahlsten.
Rainer Wahlsten poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 17.06.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tiedoksi Saura-säätiö

 Työllisyydenhoito