RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 191
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maa-alueen myynti Perävaarasta asuinrakentamiseen
KH 22.05.2023 § 191
536/10.00.01.02.00/2022
------------ on pyytänyt saada ostaa ma-alueen Perävaarasta asuinrakentamista varten.
Neuvottelujen tuloksena on päädytty noin 2 hehtaarin suuruisen maa-alueen myyntiin. Alue sijaitsee Perävaarassa Perävaaran kylätien eteläpuolella Perävaaran venevalkaman ja tulistelupaikan läheisyydessä.
Neuvotteluissa on päädytty 5 000 euron kauppahintaan, jota voidaan pitää kohtuullisena, kun otetaan huomioon, että
- määräalalla on hyvin vähän rantaviivaa, noin 20 metriä
- määräalan alueelle tulee perustaa rasitteet niin sähköjohdolle kuin vesijohdollekin, kauppakirjan liitekartan mukaisesti, mikä hankaloittaa alueen rakentamista
- alue on suurimmalta osalta hyvin kivistä, mikä myös tuo omat haittapuolensa rakentamiseen
Kaupungingeodeetti esittää, että liitteen 10 mukainen kauppakirja hyväksytään.
Valmistelija Kaupungingeodeetti Tapio Pöyliö, puh. 040 525 0924
Esittelijä Vt. kaupunginjohtaja Säärelä Marjo Kemijärvi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy liitteen 10 mukaisen kauppakirjan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Kiinteistön ostaja
Elinvoimapalvelut, asumine ja ympäristö
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |