RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 30.05.2023/Pykälä 56
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Täyttölupa kahdeksaan varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään
TL 30.05.2023 § 56
12/01.01.01.00/2023
Täyttölupa haetaan kahdeksaan varhaiskasvatuksen opettajan vakinaiseen tehtävään Jyvälänpuiston ja Särkelän päiväkoteihin.
Varhaiskasvatuslaissa- ja asetuksessa on määritelty kasvattajien ja hoidossa olevien lasten suhdeluku. Tämän mukaan lapsiryhmässä tulee olla yli kolmevuotiaiden lasten ryhmässä 1 kasvattaja / 7 lasta ja alle kolmevuotiaiden ryhmässä 1 kasvattaja / 4 lasta. Näistä suhdeluvuista saa lain mukaan poiketa ainoastaan tilapäisesti ja lyhytaikaisesti. Suhdeluvusta poikkeaminen ei voi olla päivittäistä eikä jatkuvaa, vaan sen tulee olla luonteeltaan lyhytaikaista ja satunnaista. Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee huolehtia riittävästä sijaisjärjestelmästä, jonka avulla pystytään huolehtimaan siitä, että varhaiskasvatuslain edellyttämä henkilöstömitoitus pystytään nopeasti saavuttamaan myös vaikeasti ennakoitavissa tilanteissa. (HE40/2018, 36§)
Työntekijöiden eripituisten poissaolojen, jaksotyöstä johtuvien vapaapäivien pitäminen KVTES:n mukaisesti sekä mitoituksen mukaisen toiminnan varmistamiseksi on jouduttu käyttämään määräaikaisia sijaisia.
Tarve opettajien toistaiseksi voimassa oleviin tehtäviin on pysyvä. Varhaiskasvatustoiminnan kannalta ei ole järkevää, että pysyvään tarpeeseen vastataan eripituisilla määräaikaisilla sijaisuuksilla.
Opettajien tehtävät sisältyvät varhaiskasvatuspalveluiden henkilöstösuunnitelmaan ja palkkaukseen on varattu määräraha v. 2023 talousarviossa.
Oheisena varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänkuvaus.
Kaupungin johtoryhmä puoltaa täyttölupien myöntämistä.
Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto, 040 861 6486
Esittelijä Vt. tulevaisuusjohtaja Laukkanen Heidi Kemijärvi
Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta päättää myöntää luvan kahdeksaan varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän täyttämiseen 1.8.2023 alkaen toistaiseksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Varhaiskasvatuspäällikkö
Henkilöstöpalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |