RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tulevaisuuslautakunta
Pöytäkirja 03.10.2023/Pykälä 98
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kemijärven järjestöjen ja kaupungin yhteistyösopimus
TL 03.10.2023 § 98
380/05.00.04/2023
Kemijärven järjestöjen ja kaupungin yhteistyösopimus on ollut lausuttavana 12.7.-11.9.2023 välisenä aikana. Lausumisesta on tiedotettu kaupungin kotisivuilla ja Koti-Lappi lehdessä. Sopimuksesta tuli muutamia kommentteja, jotka on huomioitu ja muutettu sopimukseen.
Liitteenä 2 yhteistyösopimus.
Valmistelija Kansalaisopiston rehtori, kulttuuri ja vapaa-ajan palvelut vastuualueen esimies Heidi Laukkanen, 040 484 2079
Esittelijä Tulevaisuusjohtaja Tervonen Ilpo Kemijärvi
Päätösehdotus Tulevaisuuslautakunta päättää hyväksyä kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyösopimuksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tiedoksi Kansalaisopiston rehtori, kulttuuri ja vapaa-ajan palvelut vastuualueen esimies Heidi Laukkanen
TL 27.06.2023 § 71
Kemijärven kaupunkistrategiassa on otettu huomioon myös kolmas sektori eli järjestöt, yhdistykset, seurat, samoin erilaiset yhteisöt ja vapaaehtoistoiminta. Kemijärvi on myös yhteisöjä osallistava, vaikuttamiseen rohkaiseva. Yhteistyössä yhteisöjen kanssa järjestetään palveluja ja aktivoidaan asukkaita. Kolmannen sektorin toimintaa ja yhteisten päämäärien saavuttamista tuetaan avustuksin, tilaratkaisuin ja yhteisellä kehittämistyöllä. Kemijärven kaupunki toimii palvelualustana, jossa kaupunki, yritykset ja järjestöt tuottavat asukkaan tarpeisiin palveluja.
Tämän Kemijärven kaupungin järjestöyhteistyösopimuksen (liitteenä 5) tavoitteena on tuoda esille kaupungin ja järjestöjen yhteistoiminnan pelisäännöt sekä kaupungin tarjoaman tuen periaatteet. Malli avaa yhdistyksille ja laajemminkin kuntalaisille kaupunkistrategian ja talousarviopäätösten järjestöjä koskevan sisällön. Siinä otetaan huomioon myös kuntalain määräykset osallisuudesta ja vaikuttamisesta. Järjestöyhteistyösopimus päivitetään järjestöjen kanssa yhdessä valtuustokausittain laajan hyvinvointikertomuksen yhteydessä. Päivitetty sopimus hyväksytään poliittisessa päätöksenteossa ja se viedään lautakuntiin tiedoksi.
Esitän, että yhteistyösopimusvedos viedään järjestöjen lausuttavaksi. Lausumisesta tiedotetaan Koti-Lapissa ja lausunta tapahtuu sähköisesti kaupungin verkkosivuilla. Lausunta-aikaa on 11.9.2023 asti. Järjestöjen lausuma vedos tuodaan tulevaisuuslautakunnan päätettäväksi syyskuun kokouksessa.
Valmistelija vt. tulevaisuusjohtaja Heidi Laukkanen
Esittelijä Vt. tulevaisuusjohtaja Laukkanen Heidi Kemijärvi
Päätösehdotus Yhteistyösopimusvedos viedään järjestöjen lausuttavaksi ja tuodaan lausuttu ja korjattu yhteistyösopimus tulevaisuuslautakunnan päätettäväksi syyskuun kokoukseen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |