Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 14.03.2024/Pykälä 31



Kapustan energiavarastohankkeen (pumppuvoimala) osayleiskaavoitus / Suomen Voima Oy

 

EL 14.03.2024 § 31     

118/10.02.02/2024       

 

 

Suomen Voima Oy on tehnyt liitteen 10 mukaisen kaavoitusaloitteen Kemijärven kaupungille osayleiskaavan laatimisesta Kapustan Punaslampien alueelle kaupungin lounaisosaan. Yhtiö on neuvotellut Kemijärven yhteismetsän kanssa alueesta varaus- ja kiinteistökaupan esisopimuksen. Edellä mainittu sopimus on allekirjoitettu 29.2.2024. Suunnittelualue tarkentuu osayleiskaavaprosessin kuluessa. Hankealue sijaitsee Hirvasniemen paliskunnan alueella. Hanketoimija on tavannut paliskunnan edustajat ja tiedottanut heitä energiavarastohankkeesta.

 

Yleiskartta on oheisena.

 

Kaavoituksen käynnistämisestä ja kaavoituksen mukaisten kulujen perimisestä on laadittu liitteen 11 mukainen sopimus.

 

Valmistelija Kaavoittaja Jemina Lahtela, puh. 040 159 2313

 

Esittelijä Elinvoimajohtaja Karppinen Anne Kemijärvi

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta hyväksyy liitteen 11 mukaisen kaavoitussopimuksen Kapustan Punaslampien alueen kaavoittamisen energiavarastohankkeelle (pumppuvoimala).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Ennen kokouksen alkua Karri Huusko esitteli asiaa elinvoimalautakunnalle.

 

 

 

Tiedoksi       Suomen Voima Oy

       Kaavoittaja Jemina Lahtela