Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.12.2021/Pykälä 119


Teknisten palvelujen vastuualueen käyttötalouden toteutuma 31.10.2021

 

TEKL 16.12.2021 § 119     

68/02.02.00/2021       

 

Kaupunginhallitus on hyväksynyt 7.12.2020 § 352 talousarvion 2021 toimeenpano-ohjeen. Tekninen lautakunta käsittelee alaisensa toiminnan ja talouden seurantaraportit puolivuosittain ja selvitykset määrärahojen käytöstä ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumasta sekä lähettää ne edelleen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.

 

Määrärahojen käyttöä ja toimintaa seurataan lautakunnassa lisäksi kuukausittain käyttötalouden toteutuman osalta ja lautakunnalle annetaan selvitykset mahdollisista määrärahaylitys- ja/tai alituspaineista sekä toiminnan muutoksista.

 

Teknisten palvelujen vastuualueen käyttötalouden toteutuma 31.10.2021 tilanteen mukaan on eritelty alla olevassa taulukossa. Taulukossa on esitetty myös ennuste toteumasta koko vuoden osalta:
 

 

Talouden sopeuttamisohjelman toimenpiteiden seurannan vuoksi vastuualueen oma toiminta ja kuntayhtymiltä ostettavat pelastustoimen ja ympäristönsuojelun palvelut on seurantaraportilla eritelty.

 

Määrärahojen käytön toteuman laskennallinen osuus saisi olla 83,3 % lokakuun lopussa. Vastuualueen toteutuma on tämän alle, ollen 70,5 %. Toteutumassa on mukana lomarahaosuus koko vuoden osalta. Kunnallistekniikan tonttien ja maa-alueiden myyntitulojen johdosta tuloennuste on talousarviossa arvioitua parempi. Myyntitulot viranomaispalveluista ja käyttöomaisuuden myynneistä toteutuvat myöhemmin. Tilinpäätösennusteen mukaan tekniset palvelut alittaa talousarvion noin 200.000 eurolla.

 

Oheisliitteenä teknisen vastuualueen käyttötalouden toteutuma 31.10.2021 sekä henkilöstöraportti.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh.  040 730 0236

 

Esittelijä Kaupungingeodeetti Pöyliö Tapio Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee käyttötalouden 31.10.2021 toteutuman tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.