Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.12.2021/Pykälä 120


Teknisten palvelujen vastuualueen käyttötalouden toteutuma 30.11.2021

 

TEKL 16.12.2021 § 120     

68/02.02.00/2021       

 

Kaupunginhallitus on hyväksynyt 7.12.2020 § 352 talousarvion 2021 toimeenpano-ohjeen. Tekninen lautakunta käsittelee alaisensa toiminnan ja talouden seurantaraportit puolivuosittain ja selvitykset määrärahojen käytöstä ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumasta sekä lähettää ne edelleen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.

 

Määrärahojen käyttöä ja toimintaa seurataan lautakunnassa lisäksi kuukausittain käyttötalouden toteutuman osalta ja lautakunnalle annetaan selvitykset mahdollisista määrärahaylitys- ja/tai alituspaineista sekä toiminnan muutoksista.

 

Teknisten palvelujen vastuualueen käyttötalouden toteutuma 30.11.2021 tilanteen mukaan on eritelty alla olevassa taulukossa. Toteutumaluvut on otettu kirjanpidosta siten, että marraskuun kirjanpito on vielä auki ja osa tuloista ja menoista voi toteutumasta puuttua. Päivitetyt luvut tuodaan lautakunnan kokoukseen. Taulukossa on esitetty myös ennuste toteumasta koko vuoden osalta:

 


Talouden sopeuttamisohjelman toimenpiteiden seurannan vuoksi vastuualueen oma toiminta ja kuntayhtymiltä ostettavat pelastustoimen ja ympäristönsuojelun palvelut on seurantaraportilla eritelty.

 

Määrärahojen käytön toteuman laskennallinen osuus saisi olla 91,7 % marraskuun lopussa. Vastuualueen toteutuma on tämän alle, ollen 74,1 %. Toteutumassa on mukana lomarahaosuus koko vuoden osalta. Kunnallistekniikan tonttien ja maa-alueiden myyntitulojen johdosta tuloennuste on talousarviossa arvioitua parempi. Tilinpäätösennusteen mukaan tekniset palvelut alittaa talousarvion noin 200 000 eurolla. lautakunnan esityslistan lähtiessä on kirjanpito vielä marraskuun osalta auki, joten mikäli teknisten palvelujen vastuualueelle tulee merkittäviä toimintatuottoja tai -menoja, niin toteutumaraporttiin tehdään sen mukaiset lisäykset ja tuodaan päivitetty raportti kokoukseen.

 

Oheisliitteenä teknisen vastuualueen käyttötalouden toteutuma 30.11.2021 sekä henkilöstöraportti.

 

Valmistelija Talous- ja kehittämisjohtaja Tuula Kuvaja, puh.  040 730 0236

 

Esittelijä Kaupungingeodeetti Pöyliö Tapio Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee käyttötalouden 30.11.2021 toteutuman tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.