Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.04.2022/Pykälä 41



Asemakaavan muutos 8. kaupunginosan kortteleissa 8110 ja 8111 sekä Pyytömiehentien katualueella Suomulla

 

TEKL 07.04.2022 § 41     

62/10.02.03/2021       

 

Asemakaavan muutoshanke on lähtenyt Asunto Oy Pyytömiehentie 8 aloitteesta.

 

Asemakaavan muutoksen vireilläolosta tiedotettiin 14.10.2021. Valmisteluvaiheen kuuleminen pidettiin 9.-27.12.2021. Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 1.2.-4.3.2022 välisen ajan.

 

Kaavan tavoitteena on muuttaa kaavaa Pyytömiehentien katualueen osalta, koska nykyisin katu menee osittain tonttien alueella. Asemakaavalla muutetaan Pyytömiehentien katualueen linjausta siten, että tie mahtuu kaavan mukaiselle katualueelle. Suunnittelualueella olevien kaavatonttien rakennusoikeudet säilyvät ennallaan, mutta rakennusoikeutta tarkistetaan talousrakennuksien osalta lisäämällä kaavamerkinnän, joka osoittaa oman rakennusoikeuden talousrakennuksille. 

 

Lapin ELY-keskus on antanut kaavahankkeesta lausuntoja, joihin on annettu vastineet. Lausunnoissa tuodut asiat ja vastineet löytyvät kaavaselostuksesta.

 

Liitteenä 6 on asemakaava ja siihen liittyvät asiakirjat.

 

Valmistelija Kaavoittaja Laura Ilvesluoto, puh. 040 159 2313

 

Esittelijä Kaupungingeodeetti Pöyliö Tapio Kemijärvi

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy liitteen 6 mukaisen asemakaavan muutoksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.