Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kemijärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.kemijarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 30.08.2022/Pykälä 120



Esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työsuunnitelmat lukuvuodelle 2022-2023

 

HL 30.08.2022 § 120     

440/12.00.00.00/2022       

 

 Perusopetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva toimintasuunnitelma. Siinä määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista (PA 9 §).

Lukiokoulutuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva työsuunnitelma. Siinä määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Suunnitelmassa tulee määrätä edellä mainittujen asioiden lisäksi yhteistyöstä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa, koulutuksen hankkimisesta muilta koulutuksen järjestäjiltä sekä muilta yhteisöiltä ja itsenäisestä opiskelusta (LA 3 §).

Perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa on laadittu liitteenä olevat työsuunnitelmat lukuvuotta 2022-2023 varten. Työsuunnitelmiin kuuluvat myös liitteenä olevat molempien koulujen lukuvuosikalenterit, perusopetuksen työsuunnitelma ja lukuvuosikalenteri, liite 11, lukion työsuunnitelma ja lukuvuosikalenteri liite 12 ja esiopetuksen toimintasuunnitelma, liite 13.

Esiopetuksessa on laadittu työsuunnitelma toimintakaudeksi 2022-2023. Suunnitelmassa on kuvattu keskeiset tavoitteet sekä toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Siinä kuvataan myös yhteistyö huoltajien sekä koulun kanssa. Suunnitelmassa on lisäksi tietoa esioppilasmääristä sekä kuljetusmatkoista.

 

Valmistelija Perusopetuksen ja lukion rehtori Ilpo Tervonen, 040 5891 342
Varhaiskasvatuspäällikkö Heidi Haavisto, 040 861 6486

 

Esittelijä Palvelualuejohtaja (hyvinvointi) Narkilahti Juha Kemijärvi

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työsuunnitelmat lukuvuodelle 2022-2023.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Perusopetus- ja lukiokoulutuspalvelut

 Varhaiskasvatuspalvelut